Advertisement

Italialaislähteet: Arsenal-johdolla jo nimi mielessä siltä varalta, että Artetalle täytyy pian etsiä korvaaja

Arsenalin kausi on lähtenyt heikosti käyntiin. Kymmenessä ottelussa Tykkimiehet on napsinut vain 13 pistettä ja pitää sarjassa 14. sijaa. Se on huonoin startti 39 vuoteen, ja päävalmentaja Mikel Arteta aprikoi jo, milloin hänen päänsä on pölkyllä. ”Sinä päivänä, kun päätin ryhtyä valmentajaksi, tiesin, että jonain päivänä saan potkut tai jätän seuran”, hän kommentoi viimeksi koetun Wolves-tappion jälkeen.

Täytyy tosin huomata sekin, että tilanne taulukossa on äärimmäisen tiukka, ja matkaa esimerkiksi kärkinelikkoon on vain viisi pistettä.

Italalaisraporttien mukaan Arsenal-toimistolla saatetaan kuitenkin jo pohtia tulevaa vakavasti. Vaikka Artetan potkut tuskin ovat aivan ensimmäisenä ratkaisuna mielessä, toki on hyvä, jos mielessä on myös varasuunnitelma. Asiasta kertoo muun muassa StadioSport.

Kysymykseen tuleva manageri on Maurizio Sarri. Viime kaudella hän luotsasi Juventuksen Serie A:n yhdeksänteen perättäiseen mestaruuteen, mutta elokuussa pesti päättyi silti tylysti potkuihin joukkueen pudottua Mestarien liigasta ennen aikojaan.

Sarrilla on kokemusta myös Valioliigasta, jossa hän valmensi Chelseaa kauden 2018-19. Epätasainen kausi piti sisällään voitto- ja tappioputkia, mutta päättyi mukavasti sarjan kolmanteen sijaan, Englannin liigacupin hopeaan ja komeaan Eurooppa-liigan voittoon finaalissa Arsenalia vastaan.