Arsenal aloitti siirtoikkunan takarajapäivän kuhinan vähän erilaisella uutisella: se antaa potkut vuodesta 1993 saakka palvelleelle Gunnersaurus-maskotille talousleikkausten seurauksena. Seura tosin vakuuttaa, että fudut ovat väliaikaiset.
Jotta tämä ikävä uutinen ei jäisi Tykkimiesten viimeiseksi ”siirroksi” siirtoikkunan aikana, siltä odotetaan vielä viimeisten tuntien aikana peliliikkeitä. Todennäköisin vahvistus lienee Atletico Madridin keskikenttäpelaaja Thomas Partey. Lyonin Houssem Aouarin siirtyminen Pohjois-Lontooseen sen sijaan näyttää luhistuneen viikonlopun aikana.
Pelaajasiirtoja koskevia uutisia odotellessa yhdestä Arsenal-siirrosta kuhistaan jo somessa. Se ei ole Torreira, Sokratis tai Özil, vaan Gunnersaurus – koronapandemian aiheuttaman työttömyyden tuorein uhri. Hän on yksi 55 ottelutapahtumaan liittyvästä työntekijästä, joiden palkoista Arsenal haluaa nyt säästää. Mies vihreän puvun sisällä on Jerry Quy.
Fanit eivät ole ottaneet uutista ilolla vastaan, vaikka onkin toki selvää, että ainakin osassa ulostuloja on mukana myös aimo ripaus ironiaa. Muun muassa näin asiaa kommentoitiin Twitterissä:
”Tulemme kaipaamaan sinua, Gunnersaurus.”
”On siirtoikkunan takaraja ja ainoa mullistava uutinen on Gunnersauruksen potkut, jos et naura, sinua varmaan itkettää.”
”Arsenal lomautti Gunnersauruksen? Hienoa, viekää vain pois sellaisia asioita, jotka tuovat hymyä fanien huulille.”
”Päivä jää historiaan yhtenä seurahistorian synkimmistä.”
”Heräsin toiveeseen, että näen aktiivisuutta siirtomarkkinoilla, mutta lähimpänä siirtoa olikin Gunnersauruksen potkut.”