Advertisement

Ivan Rakitic kertoo: ”Modric on toiselta planeetalta”

Kroatian maajoukkueen keskikenttäpelaaja Luka Modric on pelannut toistaiseksi erinomaiset MM-kisat. Modricin maajoukkuekaveri Ivan Rakitic kertoo Modricin olevan toiselta planeetalta. Rakitic pelasi Barcelonassa yhdessä Andres Iniestan kanssa ja uskoo Modricin olevan samalla tasolla espanjalaislegendan kanssa.

 

”Molemmat heistä ovat kaikkien aikojen parhaiden pelaajien joukossa pelipaikallaan”, Rakitic kertoi.

”Tuntuu siltä kuin molemmat olisivat toiselta planeetalta ja tulevat tänne pelaamaan jalkapalloa meidän kuolevaisten kanssa.”

”On ollut kunnia pelata Andresin kanssa viimeiset neljä vuotta Barcelonassa ja Lukan kanssa viimeiset 11 vuotta Kroatian maajoukkueessa.”

”Jos perustaisin jalkapallojoukkueen, molemmat pelaajat kuuluisivat siihen joukkueeseen. Andres on yksi parhaista kavereistani ja Luka on kuin isoveljeni.”

Rakitic on itsekin ehdottomasti yksi pelipaikkansa parhaista pelaajista maailmassa. Rakiticin ja Modricin Kroatia saa tänään MM-kisojen neljännesvälierissa vastaansa Tanskan. Ottelun voittaja etenee kahdeksan parhaan joukkoon, jossa se kohtaa voittajan Espanjan ja Venäjän välisestä ottelusta.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom