Advertisement

Jaakkolan joukkuekaveri viemässä nuoren suomalaisvahdin pelipaikan

Suomalainen maalivahti Walter Viitala kävi Yhdysvaltojen MLS-sarjassa pelaavan Minnesota Unitedin harjoitusleirillä Qatarissa antamassa näyttöjä mahdollista siirtoa varten. Viitala pelasi viime kaudella Ruotsin Allsvenskanissa Malmön kakkosmaalivahtina ja on tällä hetkellä vielä ilman seuraa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Viitalan sopimuksen on viemässä Readingissa pelaava suomalaisvahdin Anssi Jaakkolan joukkuetoverina pelaava Vito Mannone.

Mannone oli viime kaudella Readingin ykkösmaalivahti ja aloitti samassa roolissa myös kuluvalla kaudella. Heikot otteet nostivat kuitenkin ensin Sam Walkerin ja lopulta Jaakkolan joukkueen ykkösvahdiksi ohi Mannonen. Tammikuussa Reading hankki kuitenkin maalinsa suulle Arsenalin kolmosvahdin Emiliano Martinezin, joka hoitaa torjuntavastuun tällä hetkellä. Hänen takanaan penkillä istuu Walker.

Mannone kertoo sosiaalisessa mediassa olevansa matkalla Yhdysvaltoihin. Viitalan kannalta tilanne on harmillinen, sillä Mannonen siirron uskotaan olevan lääkärintarkastusta vaille valmis.

”Valitettavasti USA:n ja Euroopan kaudet eivät toimi hyvin keskenään. Aina on kiire antaa pojille vastaus. Meidän täytyi pitää se mielessä sen sijaan, että olisimme pitäneet hänet itsekkäästi täällä”, Minnesotan päävalmentaja Adrian Heath kommentoi 27-vuotiaan suomalaisen tilannetta.

”Jos olisimme päättäneet olla pitämättä häntä, hän olisi menettänyt kaikki Euroopan siirtoikkunat. Meidän täytyi tehdä päätös ja koimme, ettemme nähneet häntä tarpeeksi pitääksemme häntä.”

”Pidämme hänet kuitenkin mielessä jatkoa ajatellen.”

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom