Advertisement

Jääkö Salahin Liverpool-ura yhden kauden mittaiseksi? – Real Madrid kaavailee egyptiläisestä Gareth Balen korvaajaa

Real Madridin ja Walesin maajoukkueen luottopelaaja Gareth Bale on siirtymässä muihin maisemiin ensi kesänä. Valioliigassa Southamptonissa ja Tottenhamissa aiemmin urallaan pelannut walesilaislaituri on kärsinyt tällä kaudella paljon loukkaantumisista.

Real Madridilla on jo korvaaja valmiiksi katsottuna, mikäli espanjalaislähde El Confidencialiin on luottaminen. El Confidencialin mukaan Liverpoolin egyptiläislaituti Mohamed Salah on espanjalaisjätin ostoslistalla.

Egyptin maajoukkuepelaaja on yhdistetty madridilaisseuraan aikaisemminkin, sillä muun muassa hänen maajoukkuevalmentaja Hector Cuper on puhunut taiturin mahdollisesta siirrosta Santiago Bernabeulle.

Espanjalaislähde kertoo, että Liverpool ei missään nimessä haluaisi luopua Salahista. Jos pelaaja kuitenkin välttämättä haluaa lähteä, voi 160 miljoonan euron siirtokorvaus saada heidät suostumaan kauppaan.

Kauppaa voisi puoltaa myös se, että Liverpool on viime vuosina myynyt lukuisia avainpelaajiaan. Viimeisen neljän vuoden aikana Luis Suarez, Raheem Sterling ja Philippe Coutinho ovat vaihtaneet maisemaa. Lista pidentynee ensi kesänä Emre Canilla ja nähtäväksi jää siirtyykö myös egyptiläistähti Salah menestyksen perässä Madridiin.

25-vuotias Salah maksoi Liverpoolille viime kesänä 42 miljoonaa euroa. Hän on pelannut odotuksiin nähden aivan fantastisen kauden ja tehnyt tällä kaudella Valioliigassa 24 osumaa ja antanut yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Salah jakaa Valioliigan maalipörssin kärkipaikan yhdessä Tottenham-hyökkääjä Harry Kanen kanssa.