Paris Saint-Germainista Stoke Cityyn täksi kaudeksi vuoden mittaisella lainasopimuksella siirtynyt espanjalaishyökkääjä Jesé Rodriguez on jättänyt Stoken henkilökohtaisista syistä loppukauden ajaksi, eikä näin ollen siis enää palaa seuraan. Stoke tiedotti asiasta tänään verkkosivuillaan.
Jesé on ollut henkilökohtaisella vapaalla jo aiemmin tällä kaudella voidakseen olla Espanjassa sairaan poikansa luona. Lehtitietojen mukaan Jesé ei ole palannut tämän jälkeen Stoken harjoituksiin, mikä johti lainasopimuksen purkamiseen.
”Vastataksemme viime aikojen spekulaatioihin lehdistössä koskien Jesé Rodriguezia, haluaisimme vahvistaa että seura on antanut Jesélle luvan ottaa palkatonta vapaata kauden loppuun asti henkilökohtaisista syistä”, Stoken tiedotteessa sanottiin. ”Hän ei täten palaa enää Stokeen lainakautensa aikana.”
Jesé saapui kesällä Stokeen suurten odotusten saattelemana. Hän aloittikin kauden vauhdilla iskien maalin heti ensimmäisessä ottelussaan Arsenalia vastaan. Maali jäi kuitenkin Jesén ainoaksi osumaksi Stoken paidassa. Jesén otteet ovat ailahdelleet ja viime aikoina hänellä oli vaikeuksia päästä enää kentälle. Jesé esiintyi Stoken avauskokoonpanossa vain kerran lokakuun jälkeen, maaliskuun tappiollisessa kotiottelussa Manchester Cityä vastaan.
Stoken kausi myös muuten kuin Jesén osalta on sujunut alle odotusten. Seura on vaarassa pudota Valioliigasta sarjatasoa alemmas ensimmäisen kerran sitten kauden 2007-08. Kun Stokella on kautta jäljellä kaksi ottelua, se on sarjataulukossa toiseksi viimeisellä sijalla. Matkaa viimeisen säilyjän paikalla olevaan, yhden ottelun vähemmän pelanneeseen Swanseaan on kolme pistettä.