Advertisement

Joe Hart luottaa Southgaten lojaaliuteen maajoukkuevalinnoissa

West Ham Unitedin maalivahti Joe Hart pelasi toissa viikonloppuna ensimmäisen Valioliiga-ottelunsa sitten marraskuun. Hän sai taas näytönpaikan Adriánin päästettyä kahdessa ottelussa putkeen neljä maalia omiin. Hartinkaan paluu tolppien väliin ei sujunut aivan miehen toivomalla tavalla, sillä Burnley kävi hakemassa pisteet London Stadiumilta lukemin 0-3.

Hart pelasi myös West Hamin kaikki kolme FA Cupin ottelua, mutta kaiken kaikkiaan hänen peliaikansa on ollut vähäistä. Siitä huolimatta Hart on yksi neljästä maalivahdista, jotka Englannin päävalmentaja Gareth Southgate valitsi maaliskuun harjoitusotteluihin Hollantia ja Italiaa vastaan.

”Garethin tultua valmentajaksi hän on aina sanonut minun pelanneen erittäin hyvin hänen alaisuudessaan”, Hart sanoi Sky Sportsin mukaan. ”Hän vaikuttaa lojaalilta tyypiltä mutta ykkösmaalivahdin paikka on nyt auki. Kisajoukkueessa on kolme paikkaa maalivahdeille ja Valioliigassa on joitain hyvin pelaavia miehiä. Toivottavasti sain nyt pelipaikkani takaisin ja nähdään mihin se johtaa. Nyt keskityn vain tähän harjoitusleiriin ja kuulumaan joukkueeseen, jonka iso osa olen ollut jo pitkään.”

Hart kohtaa pitkästä aikaa todellista kilpailua Englannin ykkösmaalivahdin tontista. Nick Pope, Jack Butland ja Jordan Pickford ovat kaikki huomattavasti kovemmassa vireessä tällä hetkellä. Hartia ei haittaa ainoastaan pitkä penkitys, vaan myös ailahtelevat otteet jotka johtivat siihen.

Hän on kuitenkin 75 maaottelullaan Englannin nykyryhmän selkeästi kokenein pelaaja. Mikäli Gary Cahill ja Jermain Defoe eivät onnistu nousemaan takaisin joukkueeseen, kukaan muu ei ole päässyt edes 40 otteluun. Muista maalivahdeista Butland on selkeästi kokenein vain kuudella maaottelullaan. Tuo Hartin kokemus ja johtajuus ovat puolestaan selkeitä hänen valintaansa puoltavia seikkoja.

Englanti on viimeksi ollut arvokisoissa ilman Hartia MM-kisoissa 2006, kun Hart oli vain 19-vuotias. Ykkösmaalivahdin paikka on täysin auki, mutta eiköhän Hart yksi kolmesta kisoihin lähtevästä kuitenkin ole.