Advertisement

John Stones uskoo Englannin asettaneen uudet raamit maajoukkueelle

Englanti pelasi hyvät MM-kisat päätyen lopputuloksissa lopulta neljännelle sijalle. Sijoitus on maan paras sitten vuoden 1990, jolloin se ylsi niin ikään neljänneksi. Vain kertaalleen historiansa aikana se on sijoittunut tuota sijaa paremmin ja tuolloin se voitti maailmanmestaruuden. Tämä tapahtui vuonna 1966. Englannin puolustaja John Stones kertoo maan asettaneen uuden riman toiminnalleen juuri päättyneissä MM-kisoissa.

”Olemme asettaneet riman. Emme kuitenkaan pyri ylläpitämään sitä, vaan parantamaan entisestään”, Stones kertoi.

”Siihen tähtäämme nyt. Tulen katsomaan paljon otteluita omalla ajallani siitä, mitä teimme molemmissa päissä kenttää.”

”Mielestäni se on hyvää itseanalyysiä ja itsekritiikkiä. Sillä tavoin olen päässyt näin pitkälle ja kehittynyt. Itselle on oltava ankara. Se on ainoa tapa tulla paremmaksi.”

”Minulle henkilökohtaisesti seitsemän ottelun pelaaminen MM-kisoissa on hieno saavutus, josta olen ylpeä.”

Stones oli Englannin puolustuksen johtohahmoja MM-kisoissa. Hän aloitti myös viime Valioliigakauden erinomaisesti, mutta loukkaantumisten jälkeen hän jämähti penkille suuressa osassa otteluita. Tuleva kausi on jälleen uusi mahdollisuus nuorelle englantilaiselle näyttää osaamistaan.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom