Advertisement

”Jokaisessa joukkueessa on homo- tai bi-seksuaalinen pelaaja”, tuumii Watford-kapteeni Deeney ja uskoo, että nyt olisi hyvä aika tulla kaapista

Englantilainen hyökkääjä, Watford-kapteeni Troy Deeney ottaa kantaa yhteen urheilumaailmassa vaiettuun asiaan, seksuaalivähemmistöön kuulumiseen. BBC:n haastattelussa viikonloppuna hän arveli, että jokaisessa joukkueessa on homo- tai bi-seksuaalisia pelaajia. Hän uskoo, että nyt olisi hyvä aika tulla ulos kaapista, eikä se välttämättä olisi niinkään raskas taakka kantaa.

Justin Fashanu oli ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen brittipelaaja 1990-luvulla ja on aika lailla jäänyt ainoaksi sen jälkeenkin. Ihan tilastojenkin valossa hän ei tietenkään ole lähellekään ainoa homopelaaja Ison-Britannian pitkässä jalkapallohistoriassa. Aiheen yllä on synkkä pilvi, koska Fashanu lähti oman käden kautta keväällä 1998. Häntä oli epäilty 17-vuotiaan pojan hyväksikäytöstä, ja tapauksen aiheuttama negatiivinen julkisuus ahdisti, vaikka poliisi oli jo lopettanut tutkinnan. Fashanu pelasi lukuisissa joukkueissa, pisimpään Norwichissa.

Fashanun tapauskin on varmasti ollut osaltaan vaikeuttamassa tulevien sukupolvien intoa puhua tästä tabusta. Siihen Deeney toivoo nyt muutosta. ”Uskon, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvia pelaajia huolettaa kaapista tulemisessa se, että kukaan ei halua olla ensimmäinen. Veikkaan, että kun ensimmäinen kertoo asiasta, avautuvat muutkin. Jos ensimmäinen sanoisi sen, väitän, että viikossa 100 muutakin sanoisi ”niin minäkin”. Kukaan ei halua olla aiheen kasvot”, hän pohti.

Hän pohti myös, miksi pelaajat niin usein tulevat kaapista vasta urheilu-uransa jälkeen ja arveli, että taakkaa on raskasta kantaa koko uran ajan. Näin teki muun muassa Australian A-Leaguessa pelannut Andy Brennan, joka kertoi homoudestaan viime vuonna.