Advertisement

Jose Mourinho haluaa maajoukkuevalmentajaksi – ”Haluan kilpailla uusissa kilpailuissa”

Jose Mourinholla on palava halu palata valmennushommiin mahdollisimman pian. Portugalilaisluotsi sai kenkää Manchester Unitedista viime joulukuussa ja on sittemmin ollut työtön.

56-vuotias Mourinho on ollut kevään aikana yhdistettynä useaan eri seuraan. Viimeisimpänä hänet on linkitetty ex-seuraansa Chelseaan, joka on Maurizio Sarrin lähdettyä Juventukseen manageria vailla. Tuon pestin uskotaan menevän kuitenkin seuralegenda Frank Lampardille, joka teki kuluneella kaudella loistavaa työtä Derbyn peräsimessä.

Portugalilaisluotsi kertoi tiistaina, että seurajoukkuevalmentamisen sijaan hän olisi valmis luotsaamaan maajoukkuetta ensimmäistä kertaa urallaan.

”Haluan kilpailla uusissa kilpailuissa. Ajattelen MM-kisoja ja EM-kisoja”, Mourinho sanoi Eleven Sporsille.

”Olen jo pitkään halunnut kokeilla tällaista seikkailua. Juuri nyt näen itseni enemmän maajoukkueessa kuin uudessa seurajoukkueessa.

”Onko Portugali oikea joukkue minulle? Ei välttämättä.”

Manchester Unitedin lisäksi Mourinho on valmentanut urallaan FC Portoa, Inter Milania, Real Madridia sekä Chelseaa kahdesti. Suurimpina saavutuksina voidaan pitää Mestarien liigan voittoja niin Porton [2003-04] kuin Interinkin [2009-10] kanssa.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!