Advertisement

Jose Mourinho vitsaili medialle, että Unitedilla ei olisi varaa erottaa häntä

Manchester United katkaisi sunnuntaina kahden ottelun tappioputkensa, kun se onnistui kukistamaan Turf Moorilla Burnleyn lukemin 2-0. Unitedille voitto oli elintärkeä, sillä edellisten kierrosten tappiot Brightonille ja Tottenhamille olivat pudottaneet joukkueen sarjan peräpäähän.

Manageri Jose Mourinhon potkuja on pyöritelty mediassa jatkuvalla syötöllä, mutta Manchester Unitedin seurajohto on antanut hänelle täyden tukensa.

Fanien syyttävä sormi onkin suuntautunut Mourinhon sijaan seuran puheenjohtaja Ed Woodwardin suuntaan. Woodwardia on syytetty muun muassa siitä, kun hän ei saanut kesän aikana naarattua Mourinhon haluamia pelaajia Unitediin ja moni faneista uskookin, että Woodward pelaa tällä hetkellä seuran omistajien, eli Glazereiden pussiin.

United-kannattajat protestoivatkin Woodwardin suuntaan sunnuntain Burnley-ottelun alussa, kun lentokone lennätti stadionin yli lakanaa, jossa luki: ”Ed Woodward a specialist in failure!”.

Mourinho joutui jälleen vastailemaan kysymyksiin asemastaan Unitedin managerina. Portugalilainen heitti tällä kertaa homman leikiksi ja vitsaili, että hänen erottamisensa maksaisi liikaa seuralle.

”He sanovat minun työpaikkani olevani vaarassa, mutta en usko niin, Mourinho sanoi Gazzetta dello Sportille ja La Repubblicalle.

”Jos he erottaisivat minut, onko teillä mitään käsitystä siitä, kuinka paljon heidän täytyisi maksaa minulle?

Mourinho osoitti kunnioitustaan faneja kohtaan Tottenham-ottelun jälkeen, kun hän meni yleisön eteen taputtamaan faneille. Hän myös myönsi, että vieraskannattajilla oli valtaisa vaikutus joukkueeseen, kun United palasi voittokantaan sunnuntaina Turf Moorilla.

Unitedin seuraava valioliigaottelu on vuorossa 15.syyskuuta, kun joukkue matkustaa Vicarage Roadille vahvasti kautensa aloittaneen Watfordin vieraaksi.