Advertisement

Jose Mourinholla huolenaiheita huippukamppailun alla – kolme avainpelaajaa varmuudella sivussa

Manchester United kohtaa lauantai-illan huippukamppailussa neljäntenä Valioliigassa olevan Arsenalin Emirates Stadiumilla. Vierasjoukkueen suurin huolenaihe ottelun alla on poissaolot, ja etenkin joukkueen keskikentällä loistavan alkukauden pelanneen Nemanja Matic tilanne on iso kysymysmerkki.

Unitedin manageri Jose Mourinho vahvisti ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa, että puolustajat Phil Jones ja Eric Bailly sekä keskikentän järkäle Marouane Fellaini ovat sivussa ottelusta.

Kesällä Unitediin siirtyneen, ja isoon rooliin nousseen Nemanja Maticin pelaaminen on vielä epävarmaa. Matic loukkaantui tiistain Valioliiga kamppailussa Watfordia vastaan ja pyysiä Mourinholta vaihtoa.

– Maticin pelaaminen on epävarmaa, Mourinho sanoi Daily Mailin mukaan.

– Toivon hänen pystyvän pelaamaan, mutta en voi vahvistaa että häntä valitaan pelaavaan kokoonpanoon. Katsotaan fiilikset ennen matsia ja alkulämmön jälkeen. Toivon, että hän pystyy. Minä haluan, hän haluaa, mutta en voi vahvistaa sitä.

Jones ja Bailly ovat olleet poissa lähes kuukauden. Fellaini puolestaan pelasi viime viikonloppuna Brightonia vastaan jämäminuutit, mutta hänen polvi on tuon ottelun jälkeen jälleen vihoitellut.

Mourinho toivo pelaajiensa olevan kunnossa viimeistään reilun viikon päästä, kun United kohtaa paikallisottelussa sarjakärki Manchester Cityn, joka on kahdeksan pistettä edellä ennen tämän viikonlopun sarjakierrosta.