Advertisement

Jose Mourinholta ei heru peliminuutteja – Tottenham-puolustaja siirtymässä Barcelonaan

Tottenhamin argentiinalaispuolustaja Juan Foyth on yhdistetty siirtohuhuissa espanjalaisjätti FC Barcelonaan.

22-vuotias Foyth siirtyi Tottenhamiin kesällä 2017, mutta hän ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa joukkueessa. Tällä kaudella argentiinalaispuolustaja on saanut vastuuta kaikki kilpailut mukaanlukien vain seitsemässä ottelussa.

Mundo Deportivon mukaan Foyth saattaa kesällä siirtyä Barcelonaan, jonne hänen edustajansa ovat häntä tarjonneet.


Barcelona on todennäköisesti myymässä kesällä kaksi puolustajaansa, Samuel Umtitin sekä Jean-Clair Todibon, joten Foyth olisi katalonialaisseuran kannalta hyvä ja halpa korvaaja.

Argentiinan maajoukkueeseenkin kuuluva Foyth ei ole saanut vastuuta marraskuussa Spursin peräsimeen saapuneen Jose Mourinhon alaisuudessa kuin 136 minuutin verran, eikä hän ole pelannut vuodenvaihteen jälkeen yhdessäkään ottelussa. Vaihtopenkillekkin argentiinalaispuolustaja on mahtunut vain kahdesti.