Advertisement

Joululahja vielä ostamatta? – Cristiano Ronaldo laittoi Manchesterin kartanonsa myyntiin

Pohditko vielä mitä ostat läheiselle joululahjaksi? Se ongelma on nyt ratkaistu. Siis jos – ja tietysti kun – sinulla on sellaiset 3,25 miljoonaa puntaa ylimääräistä.

Juventuksen tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo on nimittäin laittanut Manchesterissa sijaitsevan kartanonsa myyntiin. Pyyntihinta on tosissaan tuo 3,25 miljoonaa puntaa, eli nykyisellä kurssilla 3,6 miljoonaa euroa – taskurahoja siis.

Ronaldo maksoi kiinteistöstä 3,85 miljoonaa puntaa vuonna 2006. Hän ehti asua siinä kolme vuotta, ennen unelmasiirtoa Real Madridiin. Jo tuolloin portugalilaistähti yritti myydä kartanoaan, mutta ostajaa ei löytynyt.

Asunto ei kuitenkaan ole ollut tyhjillään, sillä Luke Shaw on asunut siinä vuokralla vuodesta 2014 lähtien, kun hän siirtyi Southamptonista Manchester Unitedin riveihin. Shaw on maksanut portugalilaiselle vuokraa 7000 puntaa kuukaudessa.

Nyt Juventus-hyökkääjä on kuitenkin päättänyt hankkiutua kartanostaan lopullisesti eroon. Samalla se tarkoittanee sitä, ettei Red Devils-kannattajien toivomaa Ronaldon paluuta Manchester Unitediin tulla enää näkemään.

Myynnissä olevassa kiinteistössä on viisi makuuhuonetta, suuri uima-allas, poreallas ja höyrysauna sekä kuntosali, elokuvateatteri ja pelihuone.

Mikäli kiinnostus heräsi, kuvia sisä -ja ulkotiloista pääset katsomaan tästä.