Advertisement

Juventuksen ja Liverpool-pelaajan sopimusneuvottelut edenneet

Viimeistä sopimusvuottaan Liverpoolissa pelaava Emre Can käy parhaillaan neuvotteluita Juventuksen kanssa siirrostaan torinolaisseuraan ensi kesänä. Can on vapaa neuvottelemaan ulkomaisten seurojen kanssa esisopimuksesta, sillä hänen nykyistä sopimustaan on enää alle kuusi kuukautta jäljellä.

Sky Sport Italian tietojen mukaan pelaajan ja Juventuksen väliset sopimusneuvottelut ovat edenneet positiivisesti. Liverpool haluaa edelleen tarjota pelaajalle uutta sopimusta, mutta neuvottelut ovat toistaiseksi kariutuneet seuran ja 23-vuotiaan pelaajan erimielisyyksiin sopimuksen ehdoista. Suurimmaksi esteeksi uudelle sopimukselle on kerrottu Liverpoolin haluttomuus lisätä sopimukseen pelaajan toivoma sopimuksen ulosostopykälä. Pykälä mahdollistaisi pelaajan siirron toiseen ulkomaiseen seuraan kesken sopimuskauden.

Italian suurseuroihin lukeutuva Juventus on seurannut Canin tilannetta jo jonkin aikaa ja olisi tiettävästi halukas hankkimaan pelaajan riveihinsä jo tammikuussa. Lähtökohtaisesti Liverpool ei ole halukas päästämään pelaajaa pois tammikuun siirtoikkunan aikana, mutta mikäli pelaaja solmii sopimuksen Juventuksen kanssa, tilanne saattaa muuttua. Tällöin Liverpool voisi saada pelaajasta vielä edes pienen rahallisen korvauksen.

Can on esiintynyt Liverpoolissa 154 kertaa tehden näissä otteluissa 16 maalia joukkueelleen. Saksalainen siirtyi Anfieldille Bayer Leverkusenista 10 miljoonan punnan siirtosummalla vuonna 2014.