Advertisement

Juventuksen toimitusjohtaja sanoo seuran ”tekevän kaikkensa” saadakseen Emre Canin riveihinsä

Italialaisjätti Juventuksen toimitusjohtaja Giuseppe Marotta sanoo, että Serie A:n mestarijoukkue tekee kaikkensa saadakseen Emre Canin Liverpoolista.

24-vuotiaan keskikenttäpelaajan sopimus päättyy 30.kesäkuuta, mikä tarkoittaa, että hän on vapaa tekemään esisopimuksen minkä tahansa Valioliigan ulkopuolisen seuran kanssa.

Sky:n mukaan Can keskustelee jatkosopimuksesta Liverpoolin kanssa vielä tämän kuun aikana, mutta Juventus yrittää saada miestä vakuuttuneeksi siitä, että torinolaisseura on hänen uransa kannalta paras paikka kehittyä.

”Emre Can on pelaaja, jonka sopimus on päättymässä, joten voimme lähestyä häntä ja yrittää käydä hänen kanssaan neuvotteluja, Marotta kertoi Sky Sport Italialle.

”En voi sanoa, etteikö hän voisi allekirjoittaa uutta sopimusta Liverpoolin kanssa, mutta voin sanoa, että yritämme kaiken voitavamme pelaajan saamiseksi. On selvää, että meidän on kunnioitettava myös sitä, mitä pelaaja itse haluaa.

Saksan maajoukkuepelaajan aiemmat sopimusneuvottelut Liverpoolin kanssa päättyivät umpikujaan.

Can siirtyi vuonna 2014 Bayer Leverkusenista Liverpooliin 9.75 miljoonan punnan siirtosummalla. Hän on ottanut liverpoolilaisseurassa ison harppauksen urallaan ja on onnistunut murtautumaan Saksan kivenkovan maajoukkueen vakiokalustoon.

Can itse on vakuuttanut olevansa sitoutunut Liverpooliin, vaikka myöntää käyneensä keskusteluja muiden seurojen kanssa.

”Olen täällä kesään asti. En ole allekirjoittanut mitään Juventuksen kanssa, enkä minkään muunkaan seuran kanssa, Can sanoi.

”Puhun kaikkien kanssa, tottakai puhun myös Liverpoolin kanssa. Miksi en puhuisi? Minulla on vielä sopimus tänne. Tämä on uskomaton joukkue. Mitä voisin sanoa? Agenttini hoitaa loput.