Advertisement

Juventus luopumassa Cristiano Ronaldosta pilkkahintaan – ex-seurat kärkyllä

Juventuksen tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo saattaa vaihtaa maisemaa kesän siirtoikkunan aikana.

35-vuotias Ronaldo on edustanut Juventusta kahden viime kauden ajan, ja hänen sopimuksensa ulottuu kesään 2022 asti, mutta koronaviruspandemia on aiheuttamassa torinolaisseuralle taloudellisia vaikeuksia, jonka vuoksi portugalilainen saatetaan myydä.

Italialaislehti Corriere Dello Sportin mukaan Juventus olisi valmis luopumaan portugalilaistähdestään 60 miljoonalla eurolla helpottaakseen taloudellisia huolenaiheitaan. Kärkyllä on tiettävästi ainakin Real Madrid, jota Ronaldo edusti yhdeksän vuoden ajan ennen siirtymistään Juventukseen.

Juventuksen 60 miljoonan euron hintapyyntö Ronaldosta kuulostaa kuitenkin sen verran alhaiselta, että olisi ihme, ellei kiinnostusta löytyisi myös Valioliigan suunnalta.

Ronaldon paluulla Manchester Unitediin on hekumoitu lähes jokaisen siirtoikkunan aikana viime vuosina, eikä tänäkään kesänä siltä voida välttyä.

United on Real Madridin lisäksi myös yksi niistä harvoista seuroista, joihin Ronaldo voisi itse haluta siirtyä, ja jolla olisi varaa maksaa Ronaldon mahtipontinen vuosipalkka. Portugalilainen tienaa Juventuksessa tällä hetkellä peräti 31 miljoonaa euroa vuodessa.