Advertisement

Kahdesti osunut Marcus Forss vaatimaton valioliigaseuran kaatamisesta: ”Tehtäväni on tehdä maaleja”

Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Brentfordin Marcus Forss on päässyt hyvään maalivireeseen heti alkukaudesta ja on nykyisellä menollaan kolkuttelemassa Suomen A-maajoukkueen portteja.

21-vuotias Forss oli tiistaina joukkueensa suuri sankari, kun Brentford pudotti valioliigaseura West Bromwichin jatkosta Englannin Liigacupin kolmannella kierroksella. Forss tasoitti ottelun rangaistuspotkusta 2-2:een toisen puoliajan loppupuoliskolla, ja onnistui tekemään maalin myös rangaistuspotkukilpailussa, jonka Brentford voitti 5-4 -lukemin.

Nuori suomalaishyökkääjä oli syystäkin tyytyväinen niin omaan kuin myös joukkueen peliesitykseen.

– Olen erittäin tyytyväinen. Peli oli tiukka, mutta mielestäni ansaitsimme voiton, Forss kertoi ottelun jälkeen.

– Osoitimme luonnetta tullessamme takaisin peliin mukaan [kahdesti tappioasemasta]. Nousu voittoon antaa meille itseluottamusta.

Forss osui viikonloppuna myös Mestaruussarjan ottelussa Huddersfieldiä vastaan, joten suomalaisella on käynnissään orastava maaliputki.

– Tehtäväni on tehdä maaleja. Se auttaa minua, kun tiedän, että joukkueessa on paljon laatua maalipaikkojen luomiseen.

– Myös itseluottamukseni on noussut loukkaantumisen jäljiltä. Parannan kokoajan ja minusta tuntuu hyvältä.

WBA-Brentford -ottelun parhaat palat pääset katsomaan yllä olevalta videolta.