Advertisement

Kalliiksi käy! Chelsean on rikottava siirtosummaennätyksensä saadakseen haluamansa kesän siirtomarkkinoilta

Valioliigajätti Chelsea hamuaa uutta puolustajaa vasemman laitapakin tontille kesän siirtomarkkinoilta.

Chelsean manageri Frank Lampard on tällä kaudella kierrättänyt tiuhaan Marcos Alonsoa ja Emerson Palmieria kyseisellä pelipaikalla, mutta kumpikaan ei ole tehnyt vaikutusta. Välillä myös Cesar Azpilicueta on pelannut vasempana laitapuolustajana, vaikka hänet on normaalisti totuttu näkemään puolustuslinjan toisella [oikealla] puolella.

Chelsean kiikarissa on Leicesterissä loistokauden pelannut Ben Chilwell, joka oli jo tammikuun siirtoikkunassa vahvasti yhdistettynä lontoolaisseuraan.

Goalin mukaan Chilwell on kiinnostunut siirrosta Chelseaan, missä hänen viikkopalkkansa tulisi nousemaan roimasti. Leicesterissä Chilwell tienaa 65 000 puntaa viikossa, mutta lontoolaisseurassa se voisi jopa kolminkertaistua.

Tilanne näyttää tällä hetkellä siltä, että Chelsea haluaa Chilwellin ja Chilwell haluaa Chelseaan. Siirron suurimpana esteenä on kuitenkin Leicester, joka pyytää laitapuolustajastaan peräti 80 miljoonan punnan siirtokorvausta.

Chelsean tulisi siis rikkoa siirtosummaennätyksensä, jotta Englannin maajoukkuepuolustaja nähtäisiin ensi kaudella Blues-paidassa.