Advertisement

Kausiennakko: Liverpool

Viime kausi

Liverpool aloitti viime kauden erinomaisesti. Sen hyvä vire jatkui oikeastaan läpi kauden. Keväällä keskittyminen Mestarien liigaan näkyi joukkueen otteissa selvästi sen jälkeen, kun Manchester City näytti menevän menojaan.

Manageri Jürgen Klopp on onnistunut ajamaan pelifilosofiansa hyvin joukkueeseen sisään ja Mohamed Salah oli saksalaiselta loistava hankinta. Egyptiläinen pitikin monissa otteluissa huolta siitä, että Liverpool poistui ottelusta kolmen pisteen kanssa.

Salah muodosti erinomaisen tutkaparin Sadio Manen ja Roberto Firminon kanssa. Ennen lähtöä tähän koplaan kuului myös Philippe Coutinho. Niin hyvä pelaaja kuin Coutinho onkin, hänen lähtönsä ei juurikaan näkynyt Liverpoolin peleissä.

Lähtökohdat

Joukkue on vahvistunut kesän aikana merkittävästi. Joukkueella on kuitenkin samankaltainen tilanne, kuin muillakin suurilla seuroilla oikeastaan Arsenalia lukuun ottamatta. Suuri osa ykkösjoukkueen pelaajista on ollut MM-kisoissa, joten pelikunto kauden alussa on kysymysmerkki.

Liverpool lähtee kauteen ehkä suurimpana haastajana Manchester Citylle. Se on erittäin tehokas joukkue, jonka viime kauden ongelmat olivat puolustuksessa. Loppukaudesta puolustus oli jo paremmassa jamassa ja kesällä maalinsuulle hankittu Alisson Becker tulee olemaan todella kova vahvistus.

Merkittävät siirrot

Sisään: Alisson Becker (AS Roma), Naby Keita (RB Leipzig), Fabinho (AS Monaco), Xherdan Shaqiri (Stoke)

Ulos: Danny Ward (Leicester), Joe Flanagan (Glasgow Rangers), Emre Can (Juventus)

Pidä silmällä

Joukkueen maalinsuulle hankittu Alisson Becker on yksi maailman parhaista maalivahdeista. Valioliiga on myös maailman paras sarja ja paineet Liverpoolin maalinsuulla ovat suuret. Jos onnistumisia ei tule, alkaa paine kasvaa nopeasti entisestään. Onnistuessaan Alisson nostaa Liverpoolin täysin uudelle tasolle.

Mohamed Salah pelasi uskomattoman viime kauden. Onnistuuko egyptiläinen pelaamaan samalla tasolla myös tällä kaudella? Laiturin ominaisuudet sopivat erinomaisesti Kloppin pelitapaan ja nopeutensa myötä hän tulee olemaan hyvin vaikeasti pideltävä pelaaja.

Dejan Lovren nousi MM-kisoissa erinomaiselle tasolle ja Valioliigasta tuttu ailahtelevaisuus loisti poissaolollaan. Lovren on aina omannut hyvän potentiaalin nousta yhdeksi maailman parhaista toppareista, mutta viimeinen askel on toistaiseksi jäänyt ottamatta. Olisiko tuon askeleen aika nyt?

Kuva: IBL.se

Kokoonpano

Maalivahdit: Alisson Becker, Loris Karius, Simon Mignolet

Puolustajat: Trent Alexander-Arnold, Nathaniel Clyne, Virgil van Dijk, Joe Gomez, Ragnar Klavan, Dejan Lovren, Joel Matip, Alberto Moreno, Andrew Robertson

Keskikenttä ja hyökkääjät: Fabinho, Jordan Henderson (Kapt), Naby Keita, Adam Lallana, Lazar Markovic, James Milner, Sheyi Ojo, Alex Oxlade-Chamberlain, Georginio Wijnaldum, Roberto Firmino, Danny Ings, Sadio Mane, Divorc Origi, Mohamed Salah, Xherdan Shaqiri, Dominic Solanke, Daniel Sturridge

Arvio

Liverpool on noussut vakio top-neljä joukkueeksi. Viimeinen askel kohti mestaruutta on toistaiseksi ottamatta. Tuo askeleen ottaminen on nyt lähempänä kuin koskaan. Sen takaa myös vuoden aikana reilut 250 miljoonaa puntaa, jotka on käytetty uusien pelaajien tuomiseen. Liverpool nähdään varmasti kolmen parhaan joukossa. Mestaruus on mahdollinen, mikäli joukkue löytää saman tasaisuuden ja tehot kuin viime kaudella.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom