Advertisement
" "

Kausiennakko: Watford

Viime kausi

Viime kausi oli Watfordille hyvin vaiherikas. Joukkue pelasi alkukaudesta erinomaisesti portugalilaisen managerin Marco Silvan alaisuudessa. Everton halusi palkata Silvan valmentajakseen, mutta Watford ei päästänyt manageriaan tuolloin. Joukkueen heikot esitykset toivat Silvalle potkut tammikussa.

Uudeksi manageriksi palkattiin Javi Garcia. Espanjalainen sai seuran manageriksi tultuaan joukkueeseen lisää ryhtiä ja sijoitus sarjataulukossa oli lopulta 14. Kausi oli kokonaisuudessaan hyvä huomioiden seuran ympärillä velloneet huhut Silvan tilanteesta.

Lähtökohdat

Lähdökohdat tulevaan kauteen ovat hyvin samanlaiset kuin viime kaudellakin. Odotukset ovat korkealla ja seura haluaa hätyytellä sijoituksia, jotka toisivat sille paikan Euroopan kentille seuraavaksi kaudeksi.

Joukkue koki suuren menetyksen pelaajapuolella, kun viime kauden tähti Richarlison lähti Silvan perässä Evertoniin. Javi Garcia on saanut oman filosofiansa nopeasti tutuksi joukkueelle, joten kauden alku voi sujua Watfordilta hyvinkin mallikkaasti.

Joukkue on myös tuonut muutaman mielenkiintoisen nimen vahvistamaan tulevan kauden joukkuetta. Gerard Deulofeu pelasi joukkueessa tammikuusta lähtien lainalla ja kesällä espanjalainen siirtyi seuraan pysyvällä siirrolla.

Merkittävät siirrot

Sisään: Gerard Deulofeu (FC Barcelona), Adam Masina (Bologna), Ken Sema (Östersunds FK), Marc Navarro (Espanyol), Ben Foster (WBA)

Ulos: Richarlison (Everton), Nordin Amrabat (Nasr), Mauro Zarate (Boca Juniors), Jerome Sinclair (Sunderland, laina), Tommie Hoban (Aberdeen, laina), Costel Pantilimon (Nottingham Forest)

Pidä silmällä

Gerard Deulofeu on erittäin nopea ja taitava laituri. Espanjalainen voi parhaimmillaan tuoda juuri tarvittavaa magiikkaa, jolla Watford voi kääntää tiukkoja pelejä edukseen. Ben Foster saapui WBA:sta vahvistamaan joukkueen maalivahtiosastoa. Englantilainen taistelee ykkösvahdin paikasta kovimmin Heurelho Gomesin kanssa.

Abdoulaye Doucouré oli Richarlisonin ohella Watfordin viime kauden suurin yllättäjä. Ranskalainen on erittäin tärkeässä roolissa Watfordin keskikentällä. Vaikka rooli on puolustava, hän pystyy myös päättämään tilanteita vahvan pääpeliosaamisensa turvin.

Kuva: IBL.se

Kokoonpano

Maalivahdit: Ben Foster, Pontus Dahlberg, Heurelho Gomes, Daniel Bachmann

Puolustajat: Christian Kabasele, Sebastian Prödl, Miguel Britos, Craig Cathcart, Younès Kaboul, Adrian Mariappa, Ben Wilmot, Adam Masina, Marvin Zeegelaar, José Holebas, Daryl Janmaat, Kiko Femenía, Dimitri Foulquier, Marc Navarro, Brice Dja Djédjé

Keskikenttä ja hyökkääjät: Étienne Capoue, Nathaniel Chalobah, Abdoulaye Doucouré, Will Hughes, Tom Cleverley, Ken Sema, Roberto Pereyra, Isaac Success, Gerard Deulofeu, Andre Gray, Troy Deeney (Kapt), Stefano Okaka, Adalberto Peñaranda, Obbi Oulare

Arvio

Alkukausi on joukkueelle tärkeä. Mikäli se saa heti hyvän vireen päälle ja pystyy napsimaan voittoja viime kauden tapaan, se taistelee tulevalla kaudella himoitsemastaan europelipaikkaan oikeuttavasta sijoituksesta. Valioliigan tasaisuus on kuitenkin tappavan vaarallinen ja yksi heikko jakso saattaa sysätä toiveet tästä roskakoriin.

Parantaa joka tapauksesta viime kaudesta ja joukkue nähtäneen 12 parhaan joukossa kauden päätteeksi.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom