Advertisement

Kenestä Valioliigan vuoden pelaaja? Liverpool-tähti kertoi oman mielipiteensä

Valioliigakausi 2019/20 on tällä hetkellä keskeytettynä, eikä minkäänlaista varmuutta ole siitä, että kausi pystytään edes pelaamaan loppuun.

Voi hyvinkin olla, että pelit tämän kauden osalta on jo pelattu. Siinä tapauksessa henkilökohtaiset palkinnot, kuten vuoden pelaaja valittaisiin sen perusteella, mitä ensimmäisen 29 ottelukierroksen aikana nähtiin.

Suurimmat ennakkosuosikit vuoden pelaajaksi ovat Liverpoolin Sadio Mane ja Jordan Henderson sekä Manchester Cityn Kevin De Bruyne.

Sky Sportsin viime viikolla järjestämässä vuoden pelaaja -äänestyksessä eniten kannatusta keräsi Mane, joka sai 33% äänistä. Kakkoseksi sijoittui Henderson (31%) ja kolmanneksi De Bruyne (20%).

Sky Sportin äänestyksen voittanut Mane paljasti talkSPORT:lle, että hänen mielestään Liverpool-kippari Jordan Henderson ansaitsisi kyseisen palkinnon.

”Minä valitsisin Hendersonin. Hänellä on ollut iso rooli tämän vuoden menestyksessämme niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessä”, Mane kertoi talkSPORT:lle.

”Hän oli todella hyvä tänä vuonna. Hän on todella hyvä johtaja ja upea kapteeni!”