Advertisement

Keownin mukaan Iwobin on astuttava esiin paikkaamaan Mkhitaryania

Arsenalin tammikuussa hankkima Henrikh Mkhitaryan on tällä hetkellä loukkaantuneena. Seuran entisen puolustajan Martin Keownin mukaan Alex Iwobin on astuttava esiin. Iwobi pelasi Southamptonia vastaan 10-paikalla hyvin. Saman on jatkuttava myös tulevissa otteluissa.

”Tällä viikolla Arsenalin on keskityttävä”, Keown kertoi Daily Mailille.

”He eivät voi ottaa vapauksia tässä ottelussa.”

”TsSKA Moskova ottaa sivun AS Roman kirjasta ja yrittävät luoda pelottavan ilmapiirin. He näyttivät ensimmäisessä ottelussa, että ovat parhaimmillaan lentävien hyökkäysten toimesta.”

”Se jättää tilaa Arsenalille, jonka se voi käyttää hyväkseen. Haluaisin nähdä heidän tekevän lisää maaleja, vaikka Henrikh Mkhitaryan on pois. Hänen kautensa päättänyt polvivamma on suuri pettymys. Hän on tehnyt itsensä korvaamattomaksi. Hän on ketterä ja luova. Hänen poissaolonsa jättää tyhjiön.”

”Ilman häntä on Alex Iwobin aika astua esiin. Hän on ollut ykkösjoukkueen mukana kolme vuotta eikä ole juuri mennyt eteenpäin.”

Southamptonia vastaan Iwobi pelasi hyvin. Nuorelta nigerialaiselta vaaditaan samaa myös tulevaisuudessa. Iwobi on taitava pelaaja ja parhaimmillaan esittää hyviä suorituksia. Vastapainoksi suoritukset ailahtelevat suuresti ja heikoimmillaan pelaaja näyttää kuuluvan korkeintaan Mestaruussarjaan.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom