Advertisement

Kesällä Juventukseen palannut Bonucci hylkäsi tarjoukset molemmilta Manchesterin seuroilta

Juventusta kaudet 2010-2017 edustanut keskuspuolustaja Leonardo Bonucci palasi takaisin seuraan viime kesänä. Välissä hän ehti viettää vain yhden kauden AC Milanissa. Kesän siirrossa takaisin Juventukseen toiseen suuntaan siirtyi 24-vuotias keskuspuolustaja Mattia Caidara.

Antonio Conten toimiessa Chelsean managerina vuosina 2016-2018 huhuttiin usein hänen olevan kiinnostunut hankkimaan Bonucci, hänen entinen valmennettavansa niin Juventuksesta kuin Italian maajoukkueestakin, lontoolaisseuraan. Bonucci paljasti kuitenkin nyt, että lähempänä on ollut siirto Manchesteriin.

Niin Manchester City kuin Manchester Unitedkin ovat olleet kiinnostuneita 31-vuotiaan italialaistopparin hankkimisesta. Manchester Cityn tarjouksen hän kertoo hylänneensä vuonna 2016. Unitedin kanssa keskusteluita käytiin puolestaan viime kesänä, mutta houkutus palata takaisin Juventukseen oli liian suuri.

”Käytännössä minulla on ollut mahdollisuuksia siirtyä sekä Manchester Cityyn että Manchester Unitediin”, Bonucci kertoi Sky Sportsin mukaan. ”Kun sain tarjouksen Manchester Cityltä, keskustelin itse asiassa seuran kanssa, mutta päätimme Juventuksen kanssa että minun on hyvä jatkaa voittamista siellä. Ja tänä kesänä kun kuulin, että minulla on mahdollisuus palata kotiin, palata Juventukseen, lopetin muiden tarjousten kuuntelemisen ja päätin palata tänne.”

Erityisesti hyvästä syöttötaidostaan tunnettu Bonucci on pitkään ollut yksi maailman johtavista keskuspuolustajista. Viime kausi AC Milanissa sujui hieman alavireisesti, mutta hänet valittiin silti FIFA:n vuoden 2017 tähdistökentälliseen. Juventuksen kanssa hän on voittanut Italian Serie A:n peräti kuudesti ja ollut kahdesti Mestarien liigan finaalissa häviävänä osapuolena.