Advertisement

Kevin De Bruyne kertoo, miten pelaaminen Cristianon kanssa tekisi hänestä paremman pelaajan

Yksi Valioliigan kuumimmista nimistä on Manchester Cityn Kevin De Bruyne. 28-vuotias keskikenttäpelaaja on ollut hyvässä iskussa viime kaudet, vaikka kärsi monista loukkaantumisista viime kaudella.

Tänään hän antoi monia mielenkiintoisia kommentteja brittilehti Mirrorin haastattelussa. KDB kommentoi muun muassa, että haluaisi kaikista mieluiten pelata Cristiano Ronaldon tai Thierry Henryn kaltaisten hyökkääjien kanssa. Erityisesti belgialainen näki Rollen kanssa pelaamisen voivan parantaa hänen omaa peliään – ja tilastojaan. ”Syöttöni voisi olla vaikka kolmen metrin korkuinen, ja hän saisi sen silti. Syöttötilastoni siis nousisi”, De Bruyne hehkutti. Tälläkään hetkellä kyseisessä tilastossa ei ole valittamista, sillä mies on antanut tällä kaudella Valioliigassa jo 17 maalisyöttöä ja viimeistellyt itse kahdeksan osumaa.

Hän kommentoi myös omaa kuntoaan, jonka myönsi olevan tällä hetkellä huipputasolla. ”Ei ole helppoa kommentoida omaa virettään, mutta tällä hetkellä olen kokonaisvaltaisin pelaaja”, hän sanoi. ”Tunnen oloni hyväksi jokaisella pelin osa-alueella. Wolsburgissakin olin loistava, mutta enemmän ailahteleva. Nyt olen pelannut todella hyvin, ensimmäisestä pelistä West Hamia vastaan viimeiseen peliin Real Madridia vastaan”, De Bruyne kertoi.

Se on paljon sanottu itsestä, mutta voimme kyllä allekirjoittaa tämän itsetutkiskelevan analyysin. Go, KDB!