Advertisement

Kierroksen kruunu: kauden ensimmäinen pistemenetys luvassa Liverpoolille tai Arsenalille

Valioliigan maanantai-illassa nähdään titaanien taisto, kun kolmoskierroksen huippuottelussa Liverpool kohtaa Arsenalin. Vaikka kyseessä ei ole paikallisvastustajat, on suurseurojen kohtaaminen useimmiten kuumaa katseltavaa – vauhtia odotetaan tänäänkin, sekä kenties lähdetään hakemaan myös pientä yllätystä!

Molempien joukkueiden kausi on lähtenyt hyvin käyntiin, sillä kumpikaan ei ole kokenut pistemenetystä ensimmäisessä kahdessa pelissään. Pool voitti maalirikkaassa avauksessa Leedsin vaivoin ja hoiti sitten vahvistuneen Chelsean tyylipuhtaasti. Arsenal on kaatanut Fulhamin ja West Hamin.

Nyt pistemenetys on jommallekummalle vääjäämättä luvassa.

Arsenal ei ole ollut suupala Liverpoolille viime aikoina. Vaikka Pool lähtee toisena selkeänä mestarisuosikkina voittamaan tätäkin peliä, on Tykkimiehillä kaikki ainekset ravisuttaa ennakkoasetelmaa. Viimeisessä kolmessa joukkueiden kohtaamisessa 90 minuuttia ei ole riittänyt Poolille voittoon: viime Valioliiga-kauden lopulla se hävisi mestaruuden vahvistuttua Arsenalille 2-1 ja myös tämän kauden avauksen kynnyksellä tuli tukkaan FA Community Shieldissä.

On jokseenkin mielenkiintoista, että Liverpool lähtee vedonlyöntikertoimien valossa selkeästi suurempana ennakkosuosikkina tähän peliin kuin edelliseen Valioliiga-kohtaamiseen, jossa se pelasi mestaruuden varmistuttua. Täytyy huomata sekin, että jos näiden joukkueiden pelejä olisi veikattu perinteisessä 1X2-veikkauksessa, Liverpoolin veikkaaminen olisi tuonut rahaa vain kahdella kerralla seitsemästä, huimasta suosikkiasemasta huolimatta.

Kausi on aivan alussa, ja yllätykset perinteisesti todennäköisempiä kuin sitten, kun sijoituksia ratkotaan. Varsinkin, kun emme näe Arsenalin voittoa läheskään kertoimien mukaisena pommina, lähdemme hakemaan Arsenalin voittoa maltillisella panoksella, jolle saa kertoimeksi 5.10. Arsenal on tyyni ja valmis, kun taas Anfieldillä puntti tutisee hieman. Lisäksi Thiago Alcantaran ja Alissonin pelaaminen on kirjoitushetkellä epävarmaa.

Luomalla pelitilin Betssonille, voit lunastaa itsellesi 100% ensitalletusbonuksen 100 euroon asti! Mikäli sinulla jo on pelitili Betssonilla, pääset pelaamaan pelivihjeemme ja katsomaan kaikki Liverpool-Arsenal -ottelun pelikohteet tästä.

Näin lunastat bonuksen:

  1. Luo pelitili Betssonille TÄSTÄ.
  2. Tee vähintään 10 euron talletus.
  3. Mene tilisi Saatavilla olevat bonukset -kohtaan ja lunasta talletusbonuksesi.

Kaikki pelaaminen on K18. Jos pelaat, pelaathan vastuullisesti. Kampanjan säännöt ja ehdot sekä Betssonin yleiset säännöt ja ehdot ovat voimassa. Apua pelaamisen hallintaan ja lopettamiseen saat esimerkiksi riippumattomasta Peluuri.fi -palvelusta. BML Group Ltd:n toimintaa lisensoi ja sääntelee Malta Gaming Authority lisenssillä MGA/CRP/108/2004.