Advertisement

Klopp myöntää että Lallana palasi liian aikaisin

Liverpoolin keskikenttäpelaajan Adam Lallanan koko kausi on toistaiseksi mennyt pilalle kesällä kärsityn takareisivamman vuoksi. Lallana on pelannut yhdeksässä Valioliiga-ottelussa yhteensä vain 187 minuuttia. Tämän lisäksi tilillä on yksi esiintyminen FA Cupissa.

Yrityksen puutteeseen ei Lallanan peliaika ole kuitenkaan kaatunut. Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kertoi lehdistötilaisuudessa ennen tiistain Mestarien liigan ottelua Portoa vastaan, että Lallanan paluun kanssa kiirehdittiin liikaa. Hänen jalkansa ei ollut vielä täydessä pelikunnossa kun hän palasi, mikä on johtanut pieneen takapakkiin kuntoutumisessa.

”Elämä on virheistä oppimista ja meidän kaikkien täytyy oppia. Adam, minä ja lääkintähenkilöt kaikki teimme virheen tässä. Hän näytti olevan kunnossa mutta ei selkeästi kuitenkaan ollut”, Klopp myönsi The Telegraphin mukaan. ”Ehkä pari pientä takapakkia. Ei mitään suurta, mutta kun hän tulee mukaan ja pois, mukaan ja pois niin ei siinä ole järkeä. Joten nyt meidän täytyy tehdä hänen kanssaan töitä. Mutta hänen paluunsa on lähellä.”

Lallana pelasi kauden ensimmäiset minuuttinsa marraskuussa tultuaan loppuhetkillä vaihdosta sisään Chelseaa vastaan. Sen jälkeen hän oli taas lähes kuukauden sivussa. Viime aikoina Lallana on ollut mukana ja pelannut jo kolmessa Valioliigan ottelussa putkeen. Hän on ollut kuitenkin vasta kerran avauskokoonpanossa, eikä pelivire vielä ole hyvä.

Yksi Lallanan pelikunnon löytymistä kovasti odottava on varmasti Englannin päävalmentaja Gareth Southgate. Lallana on ollut hänen luottomiehiään ja hänelle olisi luultavasti isoa roolia tiedossa myös kesän MM-kisoissa. Täysin pelivireettömään miehen varaan ei kuitenkaan voi liikaa laskea.