Advertisement

Klopp ylistää Adama Traoreta Wolves -ottelun alla – ”Hän oli jo nuorena poikkeuksellinen pelaaja”

Kuva: TT, Ryan Browne

Jürgen Kloppin Liverpool kohtaa sunnuntaina erinomaisessa vireessä olevan Wolverhamptonin. Erinomaista syksyä pelaava Adama Traore oli esillä lehdistötilaisuudessa ja Klopp ei epäröinyt ylistää vaarallista laitapelaajaa ottelun alla:

”Hän (Adama) oli poikkeuksellinen pelaaja jo nuorena. Hän esiintyi myös erinomaisesti jo Barcelonassa pelatessaan.”

”Tällä hetkellä hän on varmaankin Valioliigan nopein pelaaja.”

”Hän on todella vaarallinen pelaaja. Isossa tilassa Jamie Vardy on vaikea puolustettava, mutta pidän Traoreta vaarallisempana, koska hänen nopeutensa on täysin poikkeuksellista.”

”Hän on myös päässyt hyvään vireeseen oikean managerin löydyttyä. Nuno saa hänestä parhaan mahdollisen irti, joten meidän keskittymisen täytyy olla huipputasolla sunnuntaina.”

Traore oli ratkaisevassa roolissa, kun Wolverhampton kaatoi Manchester Cityn perjantai-illan viihdyttävässä kamppailussa kotinurmellaan. 3-2 päättyneessä trillerissä Traore kavensi ottelun 1-2 lukemiin sekä alusti Raul Jimenezin tasoitusosuman.

Liverpoolilla on taasen allaan vakuuttava vierasvoitto King Power Stadiumilla, kun he kaatoivat kärkikamppailussa Leicesterin näytöstyyliin 0-4. Kuitenkin Wolvesin erinomainen vire sekä tiukka ottelutahti joulunkuun aikana saattavat tuottaa harmaita hiuksia Kloppille, jos he aikovat jatkaa tappiotonta kauttaan Valioliigassa sunnuntaina.

Ottelu alkaa 18.30 Suomen aikaa ja ottelun näkyy Viaplayn kanavilla!