Advertisement

Kolmas kerta toden sanoo? Manchester United hakee kauden avausvoittoaan Wolvesista

Tiistaina pelataan kaksi valioliigaottelua, joista Viasatin tv-peliksi on valittu Wolvesin ja Manchester Unitedin välinen kohtaaminen Molineux Stadiumilla.

Wolves kärsi viikonloppuna 2-0 -vierastappion Burnleylle, mutta säilytti sarjassa seitsemännen sijan. Sijalla 11 oleva West Ham on kuitenkin vain kahden pisteen päässä, joten sijoista 7-11 käydään tasaista taistoa ja sarjasijoitus voi heitellä suuntaan tai toiseen jokaisella ottelukierroksella.

Wolves on pelannut tällä kaudella loistavasti TOP-6 seuroja vastaan ja raapinut pisteitä niin Arsenalilta, Tottenhamilta, Chelsealta kuin myös molemmilta Manchesterin seuroilta. Lisäksi se onnistui kukistamaan FA Cupissa Liverpoolin, joten jokainen kärkikuusikon joukkue on tällä kaudella joutunut toteamaan Wolvesin haastavaksi vastustajaksi.

Viikonloppuna surkealla peliesityksellä Watfordin kukistanut Manchester United taistelee tiukasti TOP-4 sijoituksesta, joka toisi seuralle myös ensi kaudeksi paikan Mestarien liigaan. Tällä hetkellä Ole Gunnar Solskjaerin miehistö löytyy sarjataulukon sijalta viisi, tasapisteissä neljäntenä olevan Tottenhamin kanssa, jonka maaliero on viisi maalia parempi. Kolmantena oleva Arsenal on manchesterilaisseuraa kaksi pistettä edellä ja kuudentena oleva Chelsea pisteen perässä. Niin Wolvesille kuin myös Manchester Unitedille jokainen loppukauden ottelu on kuin finaali, sillä jokaisella pisteellä on suuri merkitys lopulliseen sarjasijoitukseen.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti, eikä manchesterilaisseura ole poistunut kummastakaan ottelusta voittajana. Syyskuussa Old Traffordilla pelatussa valioliigaottelussa pisteet tasattiin 1-1 -lukemin, ja reilut kaksi viikkoa sitten Molineuxilla pelatussa FA Cupin puolivälieräottelussa Wolves oli vahvempi lukemin 2-1.

Wolvesilta sivussa ottelusta on ainoastaan puolustaja Ryan Bennett, joka kärsii pelikieltoa.

Manchester Unitedin kokoonpanosta puuttuvat puolustajat Matteo Darmian, Antonio Valencia ja Eric Bailly sekä chileläishyökkääjä Alexis Sanchez.