Advertisement

Kommentti: Mikä Arsenalissa menee vikaan tällä hetkellä?

Arsenalin viimeinen viikko on ollut tulosten osalta katastrofaalinen. Torstaina Eurooppa-liigan toisessa osassa Östersundsia vastaan Arsenal hävisi pienelle ruotsalaisseuralle 1-2. Tulos riitti toki jatkopaikkaan ja ottelu pelattiin suurimmaksi osaksi kakkosmiehillä, mutta tappio oli silti kannattajille katkera. Sunnuntaina vastassa oli maailman ehkä tämän hetken kovin joukkue ja tulos oli sen mukainen. City voitti Carabao Cupin finaalin 0-3. Tuo kilpailu oli se, johon Arsenalin kannattajat uskoivat eniten mahdollisen pokaalin suhteen. Ottamatta mitään pois Cityn loistavalta esitykseltä, Arsenal oli surkea.

Mitä joukkueessa tällä hetkellä sitten tapahtuu? Missä on syy näihin tuloksiin? Kuka on syypää? Jokaisella Arsenalin kannattajalla ja ulkopuolisella on varmasti oma mielipiteensä asiaan. Veikkaan, että suurimman osan syyttävä sormi kohdistuu joukkueen ranskalaiseen manageriin Arsene Wengeriin. Loppujen lopuksi väitän, ettei syy ole puhtaasti hänen. Olen ollut tätä mieltä jo pitkään.

Toki Wenger on vastuussa tuloksista. Arsenalissa pelaa aivan liian monta sellaista pelaajaa, joiden taso ei riitä joukkueeseen, joka taistelee neljän joukkoon pääsystä. Ei välttämättä edes Valioliigaan ollenkaan. Alex Iwobi, Calum Chambers, Rob Holding ja Danny Welbeck tulevat tällaisista pelaajista ensin mieleen. Tilannetta ei helpota, että esimerkiksi Iwobi saa aivan liian paljon vastuuta managerilta taitotasoonsa nähden. Tämän lisäksi joukkueen itseluottamus on hajalla. Tähtipelaajat alisuorittavat. Toki ajoittain he pelaavat myös loistavasti, mutta notkahduksia tulee aivan liian paljon. Joukkueen hyökkäyksestä puuttuu mielikuvitus ja tappajan vaisto. Tämän lisäksi puolustajat tekevät uskomattomia virheitä eivätkä maalivahditkaan tunnu oikein onnistuvan. Näihin managerilla on suora vastuu ja Wenger ei ole saanut tätä osaa toimimaan.

Kuva: Alloverpress.fi

Mielestäni suurin syy kokonaistilanteeseen on vaatimustason puute. Pelaajat eivät vaadi tarpeeksi itseltään. Wenger ei vaadi tarpeeksi pelaajilta. Seuran johto ei vaadi tarpeeksi Wengeriltä ja omistaja ei vaadi tarpeeksi seuran johdolta.

On vaikea sanoa mitä harjoituskentällä tapahtuu ja mitä Wenger pelaajilta todellisuudessa vaatii. Vaatimustason puutteesta kertoo kuitenkin muun muassa se, että pelaaja voi mennä ennen FA Cupin ottelua diskoon ja olla siellä aamuyöhön. Tästä huolimatta pelaaja saa pelata avauskokoonpanossa. Ei pelkästään tässä ottelussa, mutta myös otteluissa tämän jälkeen. Kyseessä vieläpä Iwobi, joka ei todellakaan ole sen tason tähtipelaaja, jolle jotain erityisvapauksia voisi antaa.

Tämän lisäksi kuka tahansa pelaaja voi pelata heikosti ilman pelkoa penkille joutumisesta. Pois lukien Alexandre Lacazette, joka joutui penkille heti Pierre-Emerick Aubameyangin saavuttua. Toki Lacazette ei ole missään loistovireessä ollut ja siinä mielessä ratkaisu oli varmasti ihan oikea.

Johdon vaatimuksen puutteen huomaa sen sijaan siitä, ettei Wengerin tarvitse pelätä työpaikkansa puolesta. Wenger managerina on ja pysyy niin kauan, kuin ranskalainen itse haluaa, riippumatta tuloksista. FA Cupin voitto riitti kahden vuoden jatkosopimukseen, vaikka seura tippui ensimmäistä kertaa vuosiin pois Mestarien liigasta.

Omistajien vaatimustasosta johdolle on toisaalta turha puhua. Omistaja ei vaadi mitään, kunhan seura tuottaa rahaa. Ja miksi ei tuottaisi. Onhan seuralla Valioliigan kalleimmat pääsylipputulot ja fanituotteetkaan eivät ole sieltä halvimmasta päästä.

Tulevaisuutta ajatellen seurassa on moni palikka hyvin paikoillaan ja tulevaisuus voisi näyttää valoisalta. Tämä vaatisi tosin sitä, että kannattajien lisäksi seurassa joku muukin alkaisi vaatia jotain. Wengerin on lähdettävä, jotta nämä positiiviset asiat alkaisivat tuottaa hedelmää.

Arsenalilla on hyvät keskikenttäpelaajat ja kärkikaksikko. Kokonaisuudessaan avaus on ihan kohtalaisen hyvä ja taso riittäisi hyvinkin pitkälle. Vaihtopenkin taso sen sijaan on se, missä joukkue materiaalin puolesta häviää kilpailijoilleen. Tuokin olisi saatavissa kuntoon, kun pelaajilta ja managerilta vaadittaisi enemmän.

Seura on hankkinut myös huippu kykyjenetsijän ja urheilupuolesta vastaavan johtajan. Palaset ovat olemassa ja nyt olisi aika alkaa toteuttaa. Toteutus lähtee Wengerin erosta, joko hänen omasta tahdostaan tai pakon edessä. Kumpaakaan on hyvin vaikea nähdä tapahtuvan, joten muutosta Arsenalissa ei kannata odottaa ennen sitä. JOS kuitenkin tämä tapahtuu, tullaan tulevaisuudessa näkemään täysin erilainen Arsenal. Suurimman osan kannattajien kärsivällisyys alkaa tosin sitä odottaessa olla loppu! Eurooppa-liigan voitto olisi mukava yllätys, mutta sen voittoon uskoo tuskin enää kukaan.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom