Chelsea, Manchester United, Manchester City, Tottenham Hotspur, Arsenal ja Liverpool. Tätä englantilaisseurojen ryhmää on viime kausina alettu pitää Valioliigan eliittijoukkona, niin sanottuna ”big sixinä” eli kuutena suurena. Kuutta suurta voidaan pitää ryhmänä, jotka kilpailevat keskenään Valioliigan neljän parhaan joukkoon sijoittumisesta ja sitä kautta himoittuun Mestarien liigaan pääsemisestä. Mestarien liigaan pääsy on kasvattanut viime vuosina merkitystään, sillä siitä saatavat palkinto- ja televisiorahat ovat merkittäviä lisäyksiä jopa Valioliigan huippuseurojen ajoittain pohjattomilta tuntuviin kassoihin.
Kuuden suuren aikakautta Valioliigassa edelsi neljän suuren aika, jolloin Manchester United, Chelsea, Arsenal ja Liverpool jakoivat vuodesta toiseen Valioliigan Mestarien liigaan oikeuttavat paikat keskenään, samalla kamppailen Valioliigan mestaruudesta. Kaudesta 2003-2004 aina kauteen 2008-2009 neljä suurta jakoivat yhtä poikkeusta lukuunottamatta (Liverpoolin sijoittuessa viidenneksi kaudella 2004-2005) Valioliigan top 4 -paikat keskenään. Näinä vuosina Arsenal voitti mestaruuden kerran 2004), Chelsea kahdesti (2005 ja 2006) ja Manchester United kolmesti (2007, 2008 ja 2009).
Manchester Cityn siirtyminen Sheikki Mansourin omistukseen vuonna 2008 sekä samoihin aikoihin alkanut Tottenhamin nousu kohti Valioliigan eliittiä muuttivat neljän suuren järkymättömältä näyttänyttä asemaa. Manchester City on sittemmin noussut öljyrahojen voimalla aivan Valioliigan terävimpään kärkeen, voittaen mestaruuden vuosina 2012 ja 2014. Tottenham ei aivan mestaruuteen asti ole vielä yltänyt, mutta se sijoittui Valioliigassa viime kaudella toiseksi. Cityn ja Tottenhamin nousu muutti Valioliigan dynamiikkaa perusteellisesti, ja neljästä suuresta tuli kuusi suurta.
Kuuden suuren lisäksi viime vuosina Valioliigan eliittiin on pyrkinyt myös muita seuroja. Parhaina esimerkkeinä näistä voidaan mainita toissa vuoden mestarijoukkue Leicester City sekä liverpoolilaisseura Everton. Leicesterin mestaruus keväällä 2016 oli historiallinen sensaatio, jollaisen ei enää 2010-luvun Valioliigassa pitänyt olla mahdollista. Leicester oli kaudella 2014-2015 välttänyt tippumisen Englannin Mestaruussarjaan vain täpärästi, ja se operoi massiivisesti pienemmällä budjetilla kuin kuuden suuren huippuseurat. Tästä huolimatta Leicester yllätti kaikki ja saavutti jotakin todella erityistä, jotain joka voidaan hyvällä syyllä laskea kaikkien aikojen urheiluyllätysten joukkoon.
Leicester ei kuitenkaan onnistunut uusimaan temppuaan. Vaikka seura pelasikin hienon kauden Mestarien liigassa mestaruutensa jälkeen, osoittautui hallitsevan mestarin Valioliigakausi paljon vaikeammaksi. Ketut ajautuivat putoamisuhan alle, ja päätyivät antamaan mestarivalmentajalleen Claudio Ranierille potkut helmikuun lopulla. Ranierin korvasi hänen kakkosmiehensä Craig Shakespeare, joka luotsasi Leicesterin lopulta 12. sijalle.
Tämän kauden seura on aloittanut heikosti, keräten seitsemästä ensimmäisestä Valioliigapelistään vain 5 pistettä, jonka seurauksena Ketut majailevat tällä hetkellä aivan putoamisviivan tuntumassa 17. sijalla. Voidaankin todeta, että Leicesterin pysyvä murtautuminen Valioliigan eliittiin, kuuden tai seitsemän suuren joukkoon, on todella epätodennäköistä.
Everton on myös elätellyt toiveita Mestarien liiga -paikoille pääsystä. Seura siirtyi uuteen omistukseen talvella 2016. Toffeesin uusi omistajaporras onkin sijoittanut seuraan kiitettäviä summia, hankkien Goodison Parkille uusia pelaajia sekä huippuvalmentaja Ronald Koemanin.
Myös Everton on kuitenkin saanut huomata, että Valioliigan eliittiin murtautuminen on helpommin sanottu kuin tehty. Taloudellisista satsauksista huolimatta Everton sijoittui viime kaudella seitsemänneksi. Tämä kausi on alkanut Toffeesin osalta suorastaan surkeasti, ja seura majaileekin tällä hetkellä Valioliigan sijalla 16. Uudet pelaajat eivät ole osoittautuneet sateentekijöiksi, ja Koemanin asema managerina on huonojen tulosten seurauksena todella epävakaa.
Voidaankin olettaa, ettei Valioliigan eliittiin ole lähiaikoina murtautumassa uusia seuroja.
Kuutta suurta tarkastellessa voidaan kuitenkin kysyä, onko kaikilla seuroilla todella mahdollisuus mestaruuteen? Taloudellista suorituskykyä, samoin kuin tämän alkukauden tuloksia tarkastellessa kolme valioliigaseuraa nousee ylitse muiden: Manchesterin seurat United ja City sekä Chelsea. Unitedilla on takanaan upporikkaat amerikkalaiset Glazerin veljekset, Chelseallä venäläinen oligarkki Roman Abramovich, ja Cityllä Sheikki Mansourin öljyrahat.
Brittimediassa onkin viime aikoina keskusteltu paljon siitä, voidaanko Valioliigassa itse asiassa puhua kuuden suuren sijaan kolmesta suuresta. Mirror-lehden jalkapallotoimittaja Steve Bates kommentoi asiaa hiljattain SkySportsille.
”Manchesterin kahdella seuralla ja Chelsealla on todella kovat kokoonpanot. Ihmiset ylpeilevät sillä että kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa Valioliigassa, mutta en usko tämän olevan totta tällä hetkellä.”
”En näe kenenkään voittavan Manchester Cityä, ja Chelsean mennessä Stokeen, joka on tunnetusti vaikea paikka pelata, se voitti 4-0 vaikka oli tehnyt paljon muutoksia kokoonpanoonsa. Tämä on merkki siitä että kärjen ja muiden välillä on selkeä tasoero.”
Valioliigaa on pidetty maailman kovatasoisimpana jalkapallosarjana nimenomaan sen takia, että sen tason on kauttaaltaan kova. Burnley voi voittaa Chelsean Stamford Bridgella ja Watford voi hakea 3 pistettä Arsenalin vieraana. Valioliigan tasaisuuden kääntöpuoli on näkynyt englantilaisseurojen heikossa menestyksessä eurokentillä. Chelsean yllätysvoittoa 2012 lukuunottamatta englantilaisseuroja ei ole ollut Mestarien liigan finalistien joukossa sitten vuoden 2008, kun Manchester United voitti finaalissa Chelsean.
Vaikka Valioliiga olisikin maailman kovatasoisin jalkapallosarja, löytyvät maailman kovimmat yksittäiset jalkapallojoukkueet Espanjan La Ligan puolelta Barcelonan ja Real Madridin muodossa. Näiden kahden suuren lisäksi Euroopan terävimpään kärkeen voidaan laskea myös Bayern München, sekä vähemmissä määrin Juventus ja Atletico Madrid. Englantilaisseuroilla ei tähän porukkaan kuitenkaan ole hetkeen ollut asiaa.
Tämä saattaa hyvinkin muuttua, mikäli Manchesterin seurat ja Chelsea todella karkaavat omille teilleen Valioliigassa, ja muodostavat seuraavien vuosien aikana uuden kolmen suuren ryhmän, joka ratkoo Valioliigan mestaruuden vuodesta toiseen keskenään.
Kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen vuodesta toiseen tarkoittaa myös Mestarien liigaa vuodesta toiseen, ja tämä taas tarkoittaa palkinto- ja televisiorahojen muodossa vuosi vuodelta enemmän kasvavaa taloudellista hajurakoa muihin valioliigaseuroihin. Vaikka tämä tekisi hallaa Valioliigan tasaisuudelle ja viihdyttävyydelle, eli juuri sille mitä monet brittifutiksen ystävät siinä eniten rakastavat, merkitsisi se samalla todennäköisesti myös huomattavasti parempaa menestystä näille kolmelle seuralle eurokentillä.
Tämä tekisi Valioliigasta enemmän La Ligan kaltaisen sarjan, missä kolmen kärki menee menojaan vuodesta toiseen, ja muut seurat pyrkivät pärjäämään niin hyvin kuin voivat, taistellen liigan eliitiltä jäävästä viimeisestä Mestarien liigaan oikeuttavasta neljännestä sijasta kynsin ja hampain. Se, pitääkö tätä hyvänä vai huonona asiana, riippuu katsojasta. Tämän seurauksena keskimääräisen valioliigaottelun kiinnostavuus kuitenkin laskisi dramaattisesti, kun esimerkiksi Burnelyn hienojen alkukauden tulosten kaltaisia yllätyksiä nähtäisiin yhä vähemmän.
Kehitys kohti kolme suuren eliittikerhoa Valioliigassa olisi myös linjassa huippujalkapallon yleisen kehityksen kanssa. Moderniin huippufutikseen virtaa vuosi vuodelta enemmän rahaa, joka ei kuitenkaan mene seurojen kesken tasan, vaan kasautuu jatkuvasti enemmän ja enemmän menestyville seuroille, joilla on jo entuudestaan moninkertaiset budjetit verrattuna vaatimattomammin menestyviin seuroihin. Rahavirtojen kasautuminen yhä harvempien seurojen käsiin taas johtaa myös menestyksen ja mestaruuksien samanlaiseen kasautumiseen – tasoeron huippuseurojen ja muiden välillä kasvaessa kasvamistaan.
Tämän kehityssuunnan aikaansaannosta on niin PSG:n ylivoima Ranskassa, Bayern Münchenin Saksassa, Juventuksen Italiassa sekä Real Madridin ja Barcelonan ylivoima Espanjassa. Mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, tulee myös Valioliiga pian muuttumaan samanlaiseksi eurooppalaiseksi jalkapallosarjaksi, missä kolme suurta vievät, ja muut vikisevät.