Advertisement

Kompanyn juhlaottelun tuotto Manchesterin kodittomille

Englannissa on jo pitkään ollut perinne, jonka mukaan kymmenen vuoden ajan tietyssä joukkueessa pelanneelle pelaajalle järjestetään juhlaottelu. Usein tuon ottelun yleisötulot ohjataan myös hyväntekeväisyyteen.

Manchester Cityn kapteenilla Vincent Kompanylla kymmenen vuotta seurassa tuli täyteen elokuun lopulla. Niinpä juhlaottelua on tiedossa, mutta koska Valioliiga-kausi oli tuolloin jo täydessä vauhdissa, pelataan kyseinen ottelu vasta kesällä 2019.

Kompanylla on jo kohdekin ottelun tuotoille valmiina. Hän lupaa, että rahat lahjoitetaan Manchesterin kaupungin kodittomien säätiölle. Kompany on ehtinyt nähdä ja kokea paljon Manchesterin vuosinaan, ja hänen mielestään juuri tämä asia ansaitsee ottelun tuotot.

”Olen saanut paljon Manchesterilta: upean uran korkeimmalla tasolla, pyyteetöntä rakkautta kannattajilta läpi hyvien ja huonojen hetkien, ihanan perheen ja paljon muuta mistä olla kiitollinen”, Kompany sanoi Sky Sportsin mukaan. ”Olen ollut onnekas, että viimeisen vuosikymmenen aikana olen todistanut ja ollut osallisena Manchester Cityn nousussa seurana ja brändinä. Se on sujunut samaa tahtia kokonaisen asuinalueen nousun kanssa.”

”Tällaisen nousun ohella tulee kuitenkin myös erittäin näkyvä huono puoli: yhä useammat ihmiset jäävät nopean kehityksen tuomien etujen ulkopuolelle, eikä heillä usein ole muuta vaihtoehtoa kuin päätyä kaduille.”