Advertisement

Koronavirukseen sairastunut Arsenal-manageri kertoo parantuneensa taudista: ”Minä voin erittäin hyvin nyt”

Arsenalin manageri Mikel Artetasta tuli kymmenen päivää sitten ensimmäinen Valioliigassa työskentelevä henkilö, jolla todettiin koronavirus.

37-vuotias espanjalaisluotsi kertoi tänään antamassaan haastattelussaan, että hän on toipunut koronaviruksesta.

”Minä voin erittäin hyvin nyt. Tunnen olevani toipunut koronaviruksesta”, Arteta kertoi espanjalaiskanava La Sextalle.

”Minulla kesti kolme tai neljä päivää ennen kuin aloin tuntea oloni paljon paremmaksi ja energisemmäksi. Nyt totuus on se, että tunnen oloni erittäin hyväksi.”

Artetan on arveltu saaneen koronavirustartunta Olympiakosin seurapresidentti Evangelos Marinakisilta Eurooppa-liigan pudotuspelikohtaamisten yhteydessä.

”Kaikki tapahtui erittäin nopeasti. Tiistaina iltapäivällä minulla oli outo tunne ja menin tapaamaan lääkäriä, mutta hän ei ollut paikalla”, Arteta kertoi.

”Sain seurajohdolta puhelun harjoitusten jälkeen, ja he kertoivat minulle, että Olympiakosin presidentillä oli todettu koronavirus, ja kaikki, jotka olivat olleet kontaktissa häneen, olivat vaarassa.”

”Meillä oli peli seuraavana päivänä Manchester Cityä vastaan ja emme tietenkään voineet asettaa monia ihmisiä vaaraan sanomatta mitään.”

”Minut testattiin keskiviikkona ja sain diagnoosin perjantaina, jonka jälkeen meidän piti ilmoittaa Valioliigalle minun koronavirustartunnasta.”

”Oli selvää, että kaikkien minuun yhteydessä olleiden oli mentävä karanteeniin, ja sen vuoksi pelit oli keskeytettävä.”

Arteta nimitettiin Arsenalin manageriksi joulukuussa. Tykkimiehet ovat hävinneet espanjalaisluotsin alaisuudessa vain kaksi ottelua.