Advertisement

Kova nimi ehdolla West Hamin peräsimeen – joko Bilic saa potkut?

Jos on Ronald Koemanin asema Evertonin managerina vaakalaudalla, niin sitä on myös Slaven Bilicin West Hamissa.

Kesällä joukkue vahvistui hurjasti, kun se hankki riveihinsä Joe Hartin, Pablo Zabaletan, Marco Arnautovicin sekä meksikolaishyökkäjä Javier ”Chicharito” Hernandezin kaltaisia nimimiehiä. West Ham on kuitenkin voittanut alkukauden yhdeksästä valioliigaottelustaan vain kaksi ja kerännyt yhteensä kahdeksan pistettä. Tällä pistemäärällä lontoolaisjoukkue on putoamistaistelussa ja se on putoamisviivan yläpuolella vain maalieronsa turvin.

Viimeistään perjantain nolo 0-3-kotitappio Brightonille sai monet uskomaan, että Bilicin aika joukkueen peräsimessä tulee päätökseen lähipäivinä.

Spekulaatiot hänen mahdollisesta korvaajasta käy Englannissa kuumana ja todennäköisimpänä nimenä on pidetty Pietarin Zenitiä tällä hetkellä valmentavaa Roberto Mancinia.

Muun muassa Manchester Citya ja Inter Milania aiemmin urallaan valmentaneella italialaisella on sopimusta Venäjällä vielä vuoteen 2020 asti, mutta huhujen mukaan West Ham olisi valmis maksamaan hänestä siirtokorvauksen, joka saisi hänet palaamaan takaisin Englantiin reilun neljän vuoden tauon jälkeen.

Hammers -kannattajat ovat sosiaalisessa mediassa jo intoutuneet mahdollisesta uudesta managerista ja toivovat Mancinin korvaavan Bilicin mahdollisimman pian.

West Ham kohtaa Carabao cupin neljännesvälierissä keskiviikkona paikallisvastustaja Tottenhamin Wembleyllä. Nähtäväksi jää kuka joukkuetta tuossa ottelussa manageroi…