Päivän ensimmäisessä ottelussa Venäjä oli voittanut Espanjan rangaistuspotkukilpailussa ja edennyt kahdeksan parhaan joukkoon. Päivän toisessa ottelussa haettiin Venäjälle vastustajaa Kroatian ja Tanskan välisestä kohtaamisesta. Ennakkoon joukkueet olivat hyvin tasaiset ja tasaiset ne olivat myös ottelun aikana.
Ottelu lähti hyvin räväkästi käyntiin. Tanskan laitapuolustaja Jonas Knudsen linkosi pitkän sivurajaheiton Kroatian rangaistusalueelle, jossa Mathias Jorgenssen ehti ensimmäisenä palloon ja vei Tanskan 0-1 johtoon ottelun ensimmäisellä minuutilla. Kroatia ei joutunut odottamaan tasoitusta kovin pitkään sillä Mario Mandzukic viimeisteli 1-1 tasoituksen vain kolme minuuttia myöhemmin.
Kroatia hallitsi hienokseltaan ensimmäistä puoliaikaa, mutta lisämaaleja ei enää nähty.
Toisella puoliajalla Tanska otti ottelun hallintaansa ja näytti ettei Kroatia tule pysymään vauhdissa mukana. Maalit jäivät kuitenkin puuttumaan ja edessä oli päivän toinen jatko-ottelu.
Jatko-ottelun lopussa Kroatia sai rangaistuspotkun, jota asettui ampumaan maan tähtipelaajiin lukeutuva Luka Modric. Kasper Schmeichel otti rangaistuspotkun kuitenkin tyylikkäästi kiinni pelastaen Tanskan rangaistuspotkukilpailuun.
Sekä Schmeichel että Kroatian maalivahti Danijel Supasic ottivat muutaman hyvän rankkaritorjunnan. Supasic veti kaksikosta kuitenkin pidemmän korren ja johdatti torjunnoillaan Kroatian kahdeksan parhaan joukkoon ja Venäjän seuraavaksi vastustajaksi.
Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom