Advertisement

Kuhinaa cup-peleissä – Brentford vakuuttavaan voittoon, Arsenal kaatoi Liverpoolin pilkuilla

Torstai-illassa pelattiin jo neljännesvälierävaiheeseen edenneen EFL Cupin eli Carabao Cupin otteluita, joissa Brentford kohtasi Fulhamin, Aston Villa Stoken ja Liverpool Arsenalin – taas. Pool ja Tykkimiehet ovat kohdanneet heinäkuun puolivälin jälkeen jo neljä kertaa.

Valioliiga-nousun täpärästi missannut Brentford otti vakuuttavan 3-0-voiton Valioliigaan nousseesta Fulhamista. Maalintekijänä kunnostautui myös 21-vuotias suomalaishyökkääjä Marcus Forss, joka avasi pelin maalihanat puolen tunnin jälkeen. Toisella puoliajalla algerialaisen Mohamed Said Benrahman kaksi maalia olivat viimeinen naula Valioliiga-nousijan arkkuun.

Myöhäisillassa nähtiin jo neljäs Liverpoolin ja Arsenalin välinen ottelu lyhyen ajan sisään. Kummankaan avauskokoonpano ei ollut lähelläkään parasta mahdollista, kuten ei olekaan yleensä suurseuroilla tapana EFL Cupin suhteellisen varhaisissa vaiheissa. Liverpoolin Salah ja van Dijk olivat avauksessa, mutta lähtivät molemmat vaihtoon 61. minuutilla maalittomassa tilanteessa. Arsenal otti kentälle Lacazetten 82. minuutilla.

Vaihdot eivät kuitenkaan siinä mielessä tuottaneet tulosta, vaan ratkaisua jouduttiin hakemaan rangaistuspotkuilta. Molemmat joukkueet iskivät maaleja missaten molemmat kuitenkin kolmoskierroksen mahdollisuudet. Rankkarit ratkesi kuudennessä laukojaparissa, kun Harry Wilson epäonnistui ja Joseph Willock pääsi tuulettamaan. Arsenal siis voitti maalittoman kohtaamisen.

Niin ikään jatkoon eteni Stoke, joka kaatoi Aston Villan 0-1. Puolivälierät pelataan joulukuun loppupuolella. Otteluparit ovat:

Stoke – Tottenham
Brentford – Newcastle United
Arsenal – Manchester City
Everton – Manchester United

Tänä vuonna myös välierävaihe pelataan yksiosaisena. Perinteisesti välieräjoukkueet ovat kohdanneet kahdesti.