Advertisement

Lähde: Manchester United haluaa tämän miehen David De Gean korvaajaksi

Manchester Unitedin ykkösmaalivahdin David De Gean tulevaisuus on yhä epäselvää. De Gea ei ole toistaiseksi allekirjoittanut uutta jatkosopimusta, sillä United ei ole suostumassa espanjalaisen palkkatoiveeseen. Huhut maalivahdin ympärillä kasvavat päivä päivältä ja on mahdollista, että maalivahti siirtyy seurasta vielä kesän siirtoikkunan aikana.

Unitedin on kerrottu kiinnittäneen huomionsa Barcelonan hollantilaiseen maajoukkuemaalivahtiin Jasper Cillesseniin. 29-vuotias Cillessen on ollut jo vuodesta 2016 Barcelonan kakkosmaalivahtina saksalaisen Marc-Andre ter Stegenin takana. Tänä aikana hollantilaiselle on kertynyt vain neljä ottelua La Ligassa. Maajoukkueessa Cillessen on sen sijaan noussut ykköstorjujaksi.

Aiemmin portugalilaiset julkaiset A Bola sekä Record ovat vieneet Cillessenia Benfican uudeksi maalivahdiksi, mutta Benfica ei ole halukas maksamaan maalivahdista kuin 15 miljoonaa euroa. Barcelona puolestaan arvio pelaajan arvoksi 25-30 miljoonaa euroa.

Sport uskookin, että Cillessen saattaa olla nyt matkalla Manchester Unitediin, mikäli joukkue luopuu De Geasta kuluvan kesän aikana.

 

BETSAFE TARJOAA ILMAISVETOKLUBIN. NAPPAA TÄSTÄ KAKSI 10€ ILMAISVETOA JOKA VIIKKO!

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom