Advertisement

Lähde: Mauricio Pochettino kiinnostunut Newcastle-pestistä

Tottenhamin ex-manageri Mauricio Pochettinon nimi on noussut viime päivien aikana vahvasti esille. Spursista marraskuussa potkut saanut argentiinalaisluotsi on tällä hetkellä työtön, mutta häntä ollaan kovaa kyytiä viemässä saudiomistukseen siirtyvän Newcastlen ensi kauden manageriksi.

Football Insiderin tietojen mukaan Newcastlen tulevat omistajat ovat jo olleet yhteydessä moniin huippuagentteihin, kun he yrittävät etsiä seuralle nimekästä manageria Steve Brucen tilalle.

Lähteen mukaan asiat tämän suhteen ovat jo nytkähtäneet eteenpäin, sillä Pochettinon kerrotaan olevan kiinnostunut neuvottelemaan Newcastlen kanssa, kun seuran omistajanvaihdos on valmis.

Argentiinalaisluotsi on aiemmin vihjannut hänen seuraavan työpaikkansa olevan Englannissa tai Espanjassa, mutta mikään eliittiseura ei ole kommenttien perusteella hakusessa.

”Haluaisinko toimia Manchester Cityn tai Liverpoolin managerina? Jossain määrin kyllä ja jossain määrin en. Mielummin taistelen jostakin, joka voi olla historiallista ja ainutlaatuista”, Pochettino kertoi aiemmin tänä vuonna.

Pochettino on toiminut valmennusurallaan Tottenhamin lisäksi myös Southamptonin sekä Espanyolin managerina.