Advertisement

Lähteet: Tottenham pääsi sopuun Real Madridin kanssa – maajoukkuepuolustaja pitkällä sopimuksella Pohjois-Lontooseen

Usean eri brittilähteen mukaan Tottenham ja Real Madrid ovat päässeet sopuun laitapuolustaja Sergio Reguilonin siirtymisestä Pohjois-Lontooseen.

Tottenham tulee maksamaan Reguilonista 30 miljoonan euron siirtokorvauksen, ja espanjalaispuolustaja allekirjoittaa seuran kanssa viisivuotisen sopimuksen, joka ulottuu aina vuoteen 2025 asti.

Sopimukseen sisältyy kuitenkin kaksi erinäistä pykälää, jotka eivät Spursin kannalta ole niin kovin mieluisat. Ensimmäinen niistä on 45 miljoonan euron takaisinosto-optio, jonka myötä Real Madrid voi koska vaan hankkia kasvattinsa takaisin kyseisellä summalla. Lisäksi Real Madridilla on tilaisuus vastata samalla summalla tarjoukseen, jos jokin muu seura haluaa ostaa Reguilonin Tottenhamista.

23-vuotias Reguilon oli jo lähellä siirtymistä Manchester Unitediin, mutta United ei suostunut sisällyttämään takaisinosto-optiota sopimukseen, jonka myötä siirto kaatui.