Advertisement

Laskuvireinen Huddersfield isännöi Manchester Unitedia

Valioliigan yhdeksännellä kierroksella nähdään todellinen Daavid vastaan Goljat -asetelma, kun sarjanousija Huddersfield saa vieraakseen Manchester Unitedin. Varmaksi putoajaksi povattu Huddersfield aloitti kautensa pirteästi kahdella voitolla, mutta kuudesta edellisestä ottelusta saaliina on kolme tasapeliä ja kolme tappiota.

Manchester Unitedin alkukausi Valioliigassa on ollut vakuuttava. Tappioita ei ole vielä tullut, ja joukkue on päästänyt omaan verkkoon vain kaksi osumaa, mikä on vähiten sarjassa. Voittokulku katkesi edellisellä kierroksella Liverpoolin vieraana, kun manchesterilaiset jäivät maalittomaan tasapeliin.

Huddersfield on pelannut tiukkoja ja vähämaalisia otteluita. Joukkue on tehnyt kahdeksassa ottelussa vain viisi maalia, mikä on kolmanneksi vähiten Valioliigassa. Toisaalta omassa päässä verkko on heilunut vain yhdeksän kertaa. Vahva puolustus on ollut sarjanousijan tärkein kulmakivi.

Huddersfieldin päävalmentajana erinomaista työtä tehnyt David Wagner kommentoi ottelun alla, että heidän täytyy muistaa, mistä joukkue on tullut nykytilanteeseensa.

”Meidän yhdessä täytyy varmistaa erityisesti median kysyessä tiettyjä kysymyksiä, että meille on totaalisesti selvää, mikä teki meistä aikaisemmin vahvoja, ja että emme unohda, missä olemme nyt ja mistä olemme tulleet tähän”, Wagner kommentoi.

Manchester Unitedin penkin päässä operoiva José Mourinho muistuttaa, että Valioliigassa ei ole helppoja otteluita.

”Kaikki tietävät Valioliigan ja millaista täällä on pelata sarjanousijaa vastaan. Siinä ei ole mitään uutta. Jokainen joukkue Valioliigassa on hyvä. Jokainen joukkue Valioliigassa ajattelee, että heillä on mahdollisuus voittaa ottelu ketä tahansa vastustajaa vastaan”, Mourinho sanoo.

Huddersfieldin kokoonpanosta puuttuvat puolustajat Michael Hefele, Jon Gorenc Stankovic sekä keskikentältä Philip Billing ja Kasey Palmer. Hyökkääjä Collin Quanerin pelaaminen on epävarmaa.

Manchester Unitedilta on sivussa avainpelaajia loukkaantumisten vuoksi. Varmasti pelistä puuttuvat toppari Eric Bailly, keskikentän Michael Carrick, Marouane Fellaini ja Paul Pogba sekä hyökkääjä Zlatan Ibrahimovic. Lisäksi puolustuspäästä Marcos Rojon ja Luke Shaw’n pelaaminen on epävarmaa.