Advertisement

Leeds laittoi Cityn ahtaalle – Everton jatkoi voittojen tiellä

Valioliigan neljäs ottelukierros alkoi tänään lauantaina neljän ottelun voimin. Maalijuhlilta ja yllätyksiltä ei taaskaan vältytty eli viihdettä oli tarjolla yltäkylläisesti.

Päivän ensimmäinen ottelu käytiin Chelsean ja Crystal Palacen välillä. Stamford Bridgellä nähtiin sisuuntunut kotijoukkue, joka todella halusi voittaa. Ottelussa tapahtui vasta toisen puoliajan aikana ja Chelsean tahtipuikkoa heilutteli kesän laitapakkihankinta Ben Chilwell. Chilwell vei ensin kotijoukkueen johtoon ja tarjoili Kurt Zouman 2-0 maaliin mainion keskityksen. Jorginho rokotti vielä vieraita kahdesti rangaistuspotkusta ja näin ollen Chelsea palasi voittojen tielle 4-0-lukemin.

Päivän toisessa ottelussa Everton jatkoi savottaansa Goodison Parkilla isännöimällä Brightonia. Everton oli myöskin raju isäntä. Everton ja Dominic Calvert-Lewin aloittivat maaliteon 16. peliminuutin jälkeen. Vieraiden Neal Maupay sivalsi tasoituksen 41. minuutilla, mutta tauolle mentiin kotijoukkueen johdossa. Yerry Mina nikkasi sivuvapaapotkun vastustamattomasti ohi Matt Ryanin.

Toisella puoliajalla nähtiin James Rodriguez -show, kun kolumbialainen vei isännät kahdella maalillaan 4-1-johtoon. Brightonin eväät olivat syöty ja vieraat saivat lopussa lohdutuskavennuksen Yves Bissouman jalasta. Everton jatkaa siis puhtaalla pelillä Valioliigan kärjessä neljän ottelun jälkeen.

Kello 19.30:n kohtaaminen oli päivän sykähdyttävin, kun mestari ja oppipoika kohtasivat sivurajalla Leedsin isännöidessä Man Cityä. Marcelo Bielsan opissa manageriuransa nuoruusvuosina ollut Pep Guardiola sai tuntea nahoissaan pirteän nousijajoukkueen taian. Leeds jatkoikin Man Cityn ”ahdinkoa” pitämällä yhden pisteen Elland Roadilla. Cityn maalista vastasi Raheem Sterling jo 17. peliminuutin jälkeen. Leedsin tasoituksen tuikkasi Rodrigo, joka avasi maalihanansa Valioliigassa kulman jälkitilanteesta. Lukemat 1-1 jäivät taululle ja pallonhallinnan 52-48 voittanut kotijoukkue jatkoi upeita esityksiään Valioliigaviheriöillä.

Päivän neljäs ottelu käydään Newcastlen ja Burnleyn välillä. Ottelu alkaa St. James Parkilla Suomen aikaa klo 22.

Chelsea – Crystal Palace, 4-0

1-0 B. Chilwell 50′, 2-0 K. Zouma 66′, 3-0 Jorginho (rp.) 78′, 4-0 Jorginho (rp.) 82′

Everton – Brighton, 4-2

1-0 D. Calvert-Lewin 16′, 1-1 N. Maupay 41′, 2-1 Y. Mina 45+2′, 3-1 J. Rodriguez 52′, 4-1 J. Rodriguez 70′, 4-2 Y. Bissouma 90+2′

Leeds – Man City, 1-1

0-1 R. Sterling 17′, 1-1 Rodrigo 59′