Advertisement

Leicester-tähti katkaisi siirtohuhuilta siivet: ”Ei olisi oikein siirtyä”

Leicesterin turkkilaispuolustaja Caglar Soyuncu on sulkenut pois mahdollisuuden siirtyä kesän siirtoikkunan aikana.

23-vuotias Soyuncu siirtyi Leicesteriin kesällä 2018, mutta sai debyyttikaudellaan vastuuta vain kuudessa valioliigaottelussa.

Leicesterin myytyä Harry Maguire Manchester Unitediin viime kesänä, avautui turkkilaispuolustajalle kuin varkain näytönpaikka, jonka hän on käyttänyt loistavasti hyödykseen. Soyuncu on pelannut yhtä ottelua lukuunottamatta kaikissa Kettujen tämän kauden valioliigaotteluissa ja ollut liigan parhaimpia puolustajia.

Manchester City ilmaisi kiinnostuksensa Soyuncuun jo tammikuun siirtoikkunan aikana, ja nyt myös Arsenal on vahvasti yhdistetty siirtohuhuissa turkkilaispuolustajaan.

Soyuncu kuitenkin katkaisee siirtohuhuilta siivet ja kertoo, ettei aio lähteä Leicesteristä kesällä.

”En usko, että olisi oikein siirtyä jonnekkin juuri nyt”, Soyuncu kertoi Fotomacille.

”Minulla on ollut hyvä kausi, mutta mielestäni minulla on vielä paljon opittavaa.”

”Hän [Maguire] on kallein puolustaja maailmassa, ja seurasi ei osta hänen tilalleen ketään toista, koska se luottaa sinuun. Pelaat sen sijaan, että he hankkisivat uuden pelaajan. Se merkitsee minulle paljon.”