Advertisement

Leicester tiedotti jo kolmannesta merkittävästä jatkosopimuksesta tällä viikolla

Leicesterin omiin kasvatteihin lukeutuva Luke Thomas on allekirjoittanut uuden pitkäaikaisen jatkosopimuksen Kettujen kanssa.

19-vuotias, vasempana laitapuolustajana viihtyvä Thomas debytoi Leicesterin edustusjoukkueessa heinäkuussa pelatussa valioliigaottelussa Sheffield Unitedia vastaan. Thomasin debyytistä tuli ikimuistoinen, sillä hän syötti ottelun voittomaalin. Debyyttinsä jälkeen englantilaispuolustaja nimettiin Leicesterin avaukseen myös kauden kahdessa viimeisessä ottelussa.

”Luke on upea nuori pelaaja, ja olemme todella iloisia siitä, että hän on sitoutunut pitkäksi aikaa tähän seuraan. Hänellä on paljon potentiaalia ja olen innostunut jatkamaan työskentelyä hänen kanssaan sekä auttamaan häntä kehittymään. Hän osoitti valtavaa kykyään kolmessa pelissä, jotka hän pelasi kauden lopussa”, Leicesterin manageri Brendan Rodgers kertoi.

Leicester on solminut lyhyen ajan sisään jo kolme merkittävää jatkosopimusta. Maanantaina seura tiedotti sekä Nampalys Mendyn että James Maddisonin jatkosopimuksista.