Advertisement
" "

Liigamestaruuden uusiminen Guardiolalle Mestarien liigaa tärkeämpi

Jäätyään ensimmäisellä valmennuskaudellaan Englannissa ilman pokaaleja, Pep Guardiola otti tuon vahingon takaisin korkojen kera tällä kaudella. Englannin liigacupin voittamisen lisäksi Guardiolan Manchester City jyräsi Valioliigassa ylivoimaiseen mestaruuteen. Citystä tuli myös ensimmäinen 100 pisteen maagisen rajan kaudessa Valioliigassa rikkonut joukkue.

Mestarien liigassa kaikki ei kuitenkaan sujunut yhtä ruusuisesti. City voitti kyllä lohkonsa leikiten ja hyvän arpaonnen myötä sai seuraavana vastaansa sveitsiläisen FC Baselin, jonka se murskasi ensimmäisessä osaottelussa lukemin 4-0 ja pystyi lepuuttamaan avainpelaajia toisessa osaottelussa. Puolivälierissä vastaan asettui Cityn tappiottoman putken Valioliigassa päättänyt Liverpool, joka onnistui hieman yllättäen ottamaan voiton molemmista osaotteluista.

Guardiola ei kuitenkaan ole turhaan huolissaan alle odotusten menneistä euro-otteluista. Kun häneltä kysyttiin, onko ensi kaudella Valioliiga vai Mestarien liiga tärkeämpi voittaa, vastaus oli selkeä.

“Valioliiga. Ei epäilystäkään”, Guardiola sanoi Sky Sportsin mukaan. “Olisi valtava virhe ajatella ‘Okei, nyt voitimme Valioliigan joten seuraavaksi täytyykin voittaa Mestarien liiga sen sijaan’. Suuri virhe. Jos minulle sanottaisiin nyt, että putoamme Mestarien liigasta mutta uusimme Valioliigan mestaruuden, ottaisin sen hetkessä. Valioliiga on kaikkein tärkein kilpailu. Se antaa meille tasaisuutta suorittaa hyvin oikeilla hetkillä. Mestarien liiga puolestaan on monimutkainen, kaikki vastustajat siellä ovat niin hyviä.”

Guardiolalla on vielä ensi kausi jäljellä alunperin allekirjoittamaansa kolmen vuoden sopimusta Cityn kanssa. Siitä eteenpäin hän ei ole tulevaisuuden suunnitelmiaan vielä suostunut paljastamaan. Guardiola on todennut, että keskittyy vain täysillä seuraavaan kauteen Cityn kanssa. Siihen liittyy luonnollisesti pyrkimys menestykseen myös Mestarien liigassa.

“Tietysti yritämme voittaa sen, mutta en ajattele niin, että jos emme voita Mestarien liigaa seuraavien viiden vuoden aikana, se olisi katastrofi. En usko niin.”