Advertisement

Liikenainen teki 300 miljoonan punnan tarjouksen Newcastlesta – nykyinen omistaja raivostui

Amanda Staveley on tehnyt Newcastlelle 300 miljoonan punnan tarjouksen seuran ostamisesta omistukseensa.

Sportsmailin mukaan Newcastlen nykyinen omistaja Mike Ashley oli kuitenkin raivoissaan raportista, jonka kuuli maanantai-iltana, missä kerrottiin Staveleyn tarjonneen 300 miljoonaa puntaa seurasta. Joukkueen lähellä olevien ihmisten mukaan tarjous on paljon pienempi, mitä Ashley ajatteli, ja Staveleyn on parannettava tarjousta huomattavasti. Ashleyn on aiemmin kerrottu haluavan päästä seurasta eroon ennen joulua.

Ashley on saanut omistaja-aikanaan paljon kritiikkiä Newcastlen kannattajilta etenkin rahan pihtailustaan pelaajahankintojen kanssa. PCP:n odotetaan antavan manageri Rafael Benitezille suurempi siirtokassa käyttöönsä. Benitez varmasti toivookin uusien omistajien saapumista seuraan ennen tammikuuta, jotta hän saisi rahaa joukkueensa vahvistamiseen.

Staveleyn uskotaan korvaavan myös Ashleyn järjestemät sponsorit omilla yhteistyökumppaneillaan. Tähän sisältyisi mm. Sport Direct -yhtiö, joka on näkyvässä roolissa St James Parkilla.

Täksi kaudeksi takaisin Valioliigaan noussut Newcastle aloitti kautensa vahvasti, mutta on hävinnyt nyt jo kolme ottelua perätysten liigassa, vajoten sarjataulukossa sijalle 11. Etenkin joukkueen hyökkäyspää kaipaa vahvistusta, sillä harakat ovat tehneet vain 11 maalia tämän kauden 12 valioliigaottelussa.