Advertisement

Lilliputtivaltio auttoi Suomea EM-karsinnoissa – Italia varmisti kisapaikkansa

Kuva: TT, Arnd Wiegmann

Suomen EM-karsintalohko meni lauantaina entistä kiharammaksi, kun Bosnia-Hertsegovina kyykytti Huuhkajia maalein 4-1. Lohkon yllättäjä Armenialla oli iltaottelussa Liechtensteinia vastaan voitolla mahdollisuus nousta tasapisteisiin Suomen kanssa, mutta se ei onnistunut käyttämään tilaisuuttaan hyödykseen, vaan joutui tyytymään 1-1 -tasapeliin.

Armenia siirtyi ottelussa johtoon jo 19. peliminuutilla Tigran Barseghyanin maalilla. Armenia hallitsi kenttätapahtumia ensimmäisellä puoliajalla mielin määrin ja oli marssimassa helppoon voittoon.

Toisella puoliajalla Liechtenstein pääsi kuitenkin hieman paremmin peliin mukaan ja onnistui myös maalinteossa. Vaihdosta kentälle tullut Yanik Frick tasoitti pelin 72. peliminuutilla Armenia-vahti Aram Hayrapetyanin suosiollisella avustuksella.

Armenia haki ottelun lopussa hanakasti voittomaalia, mutta lilliputtivaltio kesti loppuun asti. Tasapelin myötä Armenia sai kavennettua piste-eroa Suomeen vain yhdellä pisteellä. Lohkon toisessa ottelussa Italia kaatoi Kreikan maalein 2-0 ja varmisti kisapaikkansa.

J-lohkon seuraavat ottelut pelataan jo tiistaina. Suomi ja Armenia kohtaavat Turun Veritas Stadionilla kello 19 alkavassa ottelussa.