Advertisement

Lindelöf alkaa sopeutua Manchesteriin

Manchester Unitedin keskuspuolustaja Victor Lindelöf pelasi eilen ensimmäisen ottelunsa uudella kotikentällään Old Traffordilla, kun United voitti Mestarien liigan lohkovaiheen avausottelussaan sveitsiläisen FC Baselin helposti 3-0. Lindelöf pelasi koko ottelun Chris Smallingin toppariparina ja suoriutui urakastaan varsin hyvin. Ruotsalainen siirtyi Manchester Unitediin kesällä Benficasta peräti 30 miljoonan punnan siirtosummalla. Korkea summa toi mukanaan isot odotukset sekä kovat kritiikit ailahtelevista otteista kesän harjoituspeleissä sekä Euroopan Supercupissa. Manageri José Mourinho onkin todennut, että Lindelöf tarvitsee aikaa sopeutua, eikä mies ole toistaiseksi vielä Valioliigassa pelannut minuuttiakaan. Lindelöf itse uskoo kuitenkin sopeutumisen sujuneen hyvin.

”Mielestäni se oli oikein hyvä debyytti. Pääsin pelaamaan ensimmäisen otteluni Old Traffordilla ja olen odottanut sitä todella paljon. Se tuntui oikein hyvältä”, Lindelöf kommentoi eilisen ottelun jälkeen. ”Pelasin omaa peliäni ja tein mitä minun käskettiin tehdä kentällä. Nyt unohdan ottelun hetkeksi ja katson sitten uusinnan nähdäkseni onko mitään, mitä olisin voinut tehdä toisin. Minulla on aika hyvä itseluottamus ja tiedän mitä pystyn tekemään.”

Eric Bailly ja Phil Jones ovat toistaiseksi toimineet tällä kaudella Unitedin avauksen toppariparina. Tuo kaksikko todennäköisesti pelaa myös ensi sunnuntaina Evertonia vastaan, mutta Lindelöf saanee taas uuden näyttöpaikan ensi viikon liigacupin ottelussa Barnsleya vastaan.

Lindelöf oli sen verran hintava hankinta, että hänelle annetaan varmasti kaikki mahdollisuudet lyödä itsensä läpi myös Valioliigassa. Mourinho on Henrikh Mkhitaryanin kanssa kuitenkin osoittanut tietävänsä, kuinka toisista jalkapallokulttuureista tulevia vahvistuksia kannattaa käsitellä. Mkhitaryania käytettiin viime kauden alku todella säästeliäästi hänen saadessa mahdollisuuksia lähinnä vaihtopenkiltä sisään tullessa. Tällä kaudella mies on ollut Manchester Unitedin ja koko Valioliigan tehokkaimpia ja parhaita pelaajia.