Advertisement

Linjatuomarin lahjat eivät auttaneet Liverpoolia – sarjajohto enää kolme pistettä

West Hamin ja Liverpoolin välinen kamppailu maanantai-iltana päätti Valioliigan 25 ottelukierroksen.

Ottelu alkoi odotetusti Liverpoolin hallinnalla, mutta ensimmäisen kympin aikana West Ham loi vaarallisemmat maalipaikat, onnistumatta kuitenkaan maalinteossa.

Avausmaali näki päivänvalonsa 22. peliminuutilla, kun James Milner antoi millintarkan syötön Sadio Manelle, joka käännähti rangaistusalueen sisällä ja laukoi vierasjoukkueen ottelussa johtoon. Tilannetta edelsi kuitenkin melko räikeä paitsio, joka sai myös Twitterin repeämään raivosta. FootballJOE-sivusto teki kuitenkin asiasta oman sarkastisen näkemyksensä.

Liverpoolin lahjaksi saama johto ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä 28. peliminuutilla West Hamin vapaapotkukuvio yllätti täysin vierasjoukkueen puolustuslinjan. Felipe Andersonin ovela syöttö vapautti puolittaiseen läpiajoon Michail Antonion, joka viimeisteli pallon tarkasti maalin oikeaan alanurkkaan.

Enempää maaleja avausjaksolla ei enää nähty, joten tauolle siirryttiin 1-1 -tasalukemissa.

Toisella puoliajalla Liverpool piti palloa lähes 80-prosenttisesti, mutta vaarallisille maalipaikoille merseysidelaisten oli vaikea päästä. West Hamilla oli muutama sauma siirtyä ottelussa johtoon, mutta suurta vaaraa Liverpool-puolustuksellakaan ei ollut.

Koko toisen jakson paras maalipaikka siunaantui lisäajan viimeisillä sekunneilla vaihtopelaaja Divock Origille, joka laukoi läpiajostaan suoraan päin West Ham -vahti Lukasz Fabianskia. Myös tätä tilannetta edelsi selkeä paitsio, mutta linjatuomari ei sitä liputtanut, joten onneksi belgialaishyökkääjä ei läpiajostaan onnistunut. VAR-järjestelmä tulee Valioliigaan ensi kaudeksi, mutta sille olisi jo loppukaudeksi erittäin iso tarve, ettei mestaruuskamppailu ratkea näin räikeisiin tuomarivirheisiin.

1-1 -tasapelin myötä Liverpoolin piste-ero toisena olevaan Manchester Cityyn kutistui kolmeen pisteeseen. Kolmantena oleva Tottenham on enää viiden pisteen päässä, joten myös pohjoislontoolaiset ovat nousseet mukaan mestaruustaistoon.