Advertisement

Liverpool aloitti harjoituskauden murskavoitolla – Klopp vastasi kysymykseen pelaajahankinnoista: ”He ovat uusia pelaajia meille”

Kuva: TT, Paul Currie

Mestarien liigan voittoa viime kauden päätteeksi juhlineella Liverpoolilla ei ole tiedossa kiireistä siirtoikkunaa ennen uutta valioliigakautta.

Liverpool pelasi torstai-iltana harjoituskauden ensimmäisen ottelunsa, kun joukkue kohtasi vieraskentällä Tranmere Roversin. Merseysidelaisseura oli tyly vieras murskaamalla Englannin kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla – Ykkösliigassa – pelaavan Tranmeren peräti maalein 6-0. Kentällä nähtiin mm. Alex Oxlade-Chamberlain, joka pelasi viime kaudella vain kaksi ottelua vakavan polvivammansa vuoksi, sekä lupaava englantilaishyökkääjä Rhian Brewster, jonka debyytti Liverpoolin edustusjoukkueessa nähdään takuuvarmasti ensi kaudella.

Liverpoolin saksalaismanageri Jurgen Klopp korostikin edellä mainittuja nimiä, kun häneltä kysyttiin ottelun jälkeen mahdollisista pelaajahankinnoista.

”Me toimme ne jo, et vain ymmärrä sitä. Brewster, Oxlade-Chamberlain, he eivät pelanneet viime vuonna. Samoin kuten kaikki muutkin nuoret pojat tänään. He kaikki ovat uusia pelaajia meille”, Klopp sanoi.

”Siirtoikkuna on avoinna 8. elokuuta asti. Katsotaan mitä teemme, mutta en usko, että se olisi kaikkien aikojen suurin siirtoikkuna.”

Liverpool on hankkinut kesän siirtoikkunan aikana vain hollantilaispuolustaja Sepp van den Bergin PEC Zwollesta. Lähtijöiden listalla on kolme nimeä: Danny Ings, Daniel Sturridge sekä Alberto Moreno.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!