Advertisement

Liverpool heti hattu kourassa maalivahtikaupoille – lähestyi Tottenhamia yllätyssiirron merkeissä

Hallitseva mestari ja tämänkin kauden toinen suuri mestarisuosikki koki eilen jokseenkin nöyryyttävän tappion, kun Aston Villa laittoi sen nippuun maalein 7-2. Numerot olisivat toki karut miltei mihin tahansa kohtaamiseen, mutta entisestään tilannetta pahentaa se, että kauden alla Villaa aseteltiin taistelemaan lähinnä sarjapaikan säilyttämisestä. Viime kaudella joukkue säilyi yhden pisteen turvin.

Onni onnettomuudessa Poolin kannalta on se, että siirtoikkunan puitteissa ehtii tehdä täsmähankintoja vielä tämän päivän ajan. Nyt se onkin lähestynyt Tottenhamia potentiaalisen maalivahtihankinnan merkeissä. Siirtoa voidaan kenttäkäänteistä huolimatta pitää yllätyksellisenä.

Joe Hartin ja Hugo Llorisin sijaan Jürgen Kloppin tähtäimessä on raporttien mukaan Paulo Gazzaniga. Nimimiehelle ei ole niinkään tarvetta, sillä kyseessä on ennen kaikkea ykkösvahti Alissonin paikkaus tämän ollessa sivussa loukkaantumisen takia vielä arviolta kuusi viikkoa. Adrian varavaihtoehtona ei eilen illalla luonnollisesti vakuuttanut.

28-vuotias Gazzaniga vakuutti viime kaudella tuuratessaan loukkaantunutta Llorisia. The Independent kertoo, että sopimus, mahdollisesti lainapesti, koitetaan saada lyötyä lukkoon ennen maanantain ja tiistain välistä yötä kello 1.00 Suomen aikaa, jolloin siirtoikkuna sulkeutuu.